maanantai 17. marraskuuta 2008

Niijoo

Mä ostin elämäni ekan pelikonsolin jos systeriltä aikoinaan lainattua Gamecubea ei lasketa. Xbox 360 tuli hankittua ja siihen heti kärkeen vanha pc-suosikki Fallout kolmos versiollaan. Ai että. Ei paljon tarvi just nyt miettiä mitä sitä vähällä vapaa-ajallaan tekis. Ei voi suositella helposti peleihin addiktoituvalle... niinku esim. mä ;)

Todd(ella lujaa) R.

Sunnuntaina kävin hakemassa omat kamat Dantesta ja juomassa kahvit herrojen (ja neidin) VB kanssa. Siitä sitte varastolle toteamaan Vesan kanssa että seuraavan päivän Todd Rundgren kamat heitetään vasta aamulla seitsemältä autoon. Olin nimittäin päättäny mennä talon setillä äänesssä lähes kokonaan. Oikeestaan kyllä budjettikysymys. Meiltä tulee vaan valoa ja monitoripöytä ja vähän mikkiä, ständiä ja semmosta pientä. Maanantain aikatulu piti olla niin, että me kasataan valot kattoon ennenkuin RSO aloittaa treenit kello 12. Paskanmarjat. Kuorkin kääntyessä Kultsan pihaan 0915 oli Ylen kuorkki jo mestoilla lifti auki työntämässä sinffis kamaa ulos. Selvitellään ja näinhän se on. RSO varaa tilaa aamusta aina kello kolmeen asti. Saadaan lupa roudailla isommat kamat lavalle ennen yhtätoista mut ei muuta. No- pariks tunniks nukkumaan. Mua ei paljon stressannut kun talon äänellä oltiin menossa. Puol kolmelta päästiin jatkamaan ja saatiin kuin saatiinkin hommat suhisemaan ja vilkkumaan ihan ajoissa. Toddilla oli oma miksaaja ja meikäläinen teki sitte lämppärin. Britti-kundi jonka mies ja kitara- meininki oli ihan helvetin hyvää. Oli kiva tehdä. Eugene jotain. Ei nyt löydy nimi tähän. Kauko oli taas kellottamassa ja meikäläisen Leq(A) oli kutakuinkin 84 tai 85. Ei sitä mittaria tarvinnu paljon katella. Todd lähtikin sitte 102 ja tällä kertaa etupään hahmo sai kuulla kunniansa ihan yleisön edustajalta. Ei ollu kivaa mulla eikä varmaan ainakaan 40 prosentilla yleisöstä. Kyllähän se siitä sitte laski mut vain nostaakseen taas lopussa. Aikamoinen i&¤%#tti. Kaverilla oli oikeesti kaikki mahdollisuudet vetää maltilla- ei kiirettä, hyvä tsekki, tietoa salista...kaikki. Mut ei.

Tiistaina Toddin kamojen purku ja keskiviikkona kamojen toimitus Fintelligensin levyjulkkareihin Oopperaan. Eipä siitä enempää. Ei toi ihan ehkä keikkamesta ole. Torstaina samaa rataa kamoja toimitellessa paitsi että illalla joutu lähtee Temin kanssa vähän haistelemaan yöilmaa. Oltiin vähemmän rauhassa mut kuitenkin niin, että meikäläinen pääs just ja just perjantaina Criden tykö tekemään lauantain Blake-keikkaa varten Profileen ohjelmaa. Perjantai-iltana oli vielä One Eye Shutin keikka kallion lepakkomiehessä. Mä en hirveästi tykkää olla tollaisissa paikoissa äänekkäiden bändien kanssa mut per... Nimittäin nyt oli jotenkin tosi hyvä vetää ja tehdä. Oiskohan OES ruvennut salaa vetämään hiljempaa vai onks joku vaihtanu sisuskalut Lepakkomiehen settiin tai huoneeseen vai mitä mitä. Mut hyvä oli ja hyvä tuli ja bändikin soitti hyvin joten ei voi valittaa.


Lauantaina suunnattiin sitten hieman tukevamman setin kanssa Danteen. Omat kulmat, oma pöytä, omat mikit ja omat ständit. Ja ehdottomasti oma prossu. Matkan varrelta vielä bändin kamat Nosturilta ku oli iso auto alla. Tällä kertaa ei odotettukaan talon tekniikkaa vaan ruvettiin kyntämään kaikkea valmiiks heti. Cride sai Blaken kanssa hyvän tsekin ja oli aika tyytyväinen 414:n kitarassa. Mä oon jo vakuuttunut että parempaa mikkiä ei kitaraan oo. Kulmien kanssa oli äärimmilleen vietynä pientä vireongelmaa mut ihan oikeesti jos lavan katto on tollanen ku Dantessa ni ei voi mitään. Ei vaan toimi. Tukkanuotta nimisen orkesterin tein ite vaikka mieli teki lyödä talon Alleni siihen profilen viereen ja jättää vastuu talon hemmolle oma prossu bypassilla. Mä kun en ole kuullut vielä kertaakaan tuolla keikkaa ihan normimeiningeillä. Tommi ainaki tykkäs paljon ja täytyy sanoa että kun oli aikaa Blaken aikana kierrellä tönöä niin talon pinkka toimi _yllättävän_ hyvin vaikka onkin stäkätty ja vähän omituisesti muutenkin. Se pitää vaan säätää. Nyt on sitten varastoa alkuviikko. Loppuviikosta VB Gloriassa ja Kerman kanssa firmabilettä jossain.

Joka suuntaan sitä joutuu...

Viime kirjoittelu loppu viime kuun loppuun joten lähetään vaikka siitä sitte liikenteeseen. Viikonloppu meni aika rallatellen, mitä nyt jotain pientä lavaa käytiin kasailemassa sunnuntaina. Kuun eka viikko pyörähti käyntiin Rock The Bells tapahtuman funtsimisella ja onneks funtsittiin. Tällä kertaa tehtiin jäähalli logistiikka niin, että kaikki menee lattiapakkauksella- kaksi kuorkkia joista toinen ajaa kaksi reissua ja tuo sillä reissulla suppaset ja kulmat/lavafillit kun kaikki pisteet on jo ylhäällä. Lisäksi kasattiin line-arrayt neljän pinkkoihin jolloin kummallakin puolella on Speedin setillä mentäessä vaan yksi vittumaisempi kiinnitys. Jäähällilla homma lähti sen verta hyvin liikenteeseen että PA tais olla yhdeltätoista valmis rauhallisella tahdilla tehtäessä. Ei paha. Bändin tuloon asti meikäläinen sitte suhisti menemään ku kerranki oli aikaa. Etupäähän oli tilattu pelkkä Profile ja monitorimaassa Eppu oli päättäny vedellä MH4:llä. Eli erittäin yksinkertainen ja tehokas setti kaikinpuolin.

Ekana halliin saapui De La Soulin crew joka siis oli käytännössä bändi ja etupään miksaaja. Samalla selvis uusi lavakattaus- eikö näitä nyt jumalauta voi edes pyynnöstä toimittaa ajoissa? :) No, meikäläisen etupäähommat ei muuttunut uuden infon myötä mihinkään lavajengi sen sijaan rakensi keskelle lavaa helvetinmoisen DJ-tornin joka, tietenkin, oli ekaks liian korkea. Ainoa uusi tieto mulle oli se, että meikämanne tekee kaikki muut paitsi De La Soulin ja mitään soundcheckejä ei juuri tehdä. Aika jännää sinänsä, että olivat tilanneet ton Profilen (tai siis jonkun digipulsan). Siitä vois nimittäin olettaa että mukana kulkee koko shown oma etupäähahmo joka hallitsee kyseisen pöydän josta taas voi seurata se että Profile hoidetaan vaan jostain ja paikallinen etupään hahmo on siitä aivan pihalla. Näin oli kuulemma käynyt LS9:n kanssa Tukholmassa. Homma mennyt käytännössä vituiksi. No- kateltiin mitä kateltiin ja pistettiin Kaukon painemittarit tulille.

DJ Scratch avas tapahtuman ja meikäläinen veteli erittäin maltillisesti johonkin 92:n LEQiin. Kaikki tuli ja toimi niin ei juuri huvittanu avata hanoja. Ja aktikin oli hyvä. Se on multa paljon sanottu ku kyseessä on rap-musiikki. Siitä sitten mentiin eteenpäin ja päästiin De La Souliin. Etupään hemmo rikko heti 100 depan rajan ja mua rupes vituttamaan. Keikan edetessä rupes oikeelta puolelta stereoita kuulumaan erittäin huolestuttavaa rusahtelua. Päätteillä ja muuallakin oli kaikki ok joten meikäläistä rupes todella huolestuttamaan. De La Soulin jälkeen olis nimittäin vielä kaksi esiintyjää. Onneks bändin miksaaja huomas mun huolestuneen ilmeen ja sanoi että rutina tulee DJ-ränneistä. Kaveri yksinkertaisesti ajaa kaiken aivan ruvella pihalle ja sekä DJ-mikseri että Radialin boksi kyykkää. Minkäs sille sitten teet- meet huutaa lavalle umpikuurolle DJ:lle että vedä nyt jumalauta hiljempaa. Tosin etupään kaveri anto mulle luvan niin tehdä jos siltä tuntuu. Oli muutenkin mukava hemmo.

Pharcyde lähti mulla ihan lennosta. Olin nimittäin aikataulujen mukaisesti paskalla ku mut huudetaan avaamaan rännejä. Etupäähän juostessa kysäisin Epulta että mitkä mikit lavalle meni johon sain vastauksen "kaikki". Eli seittemän. Siitä sitten arpomaan kuka on kuka ja sepäs olikin vähän hankalampaa kun joka jamppa lavalla vaihteli saundia erikoisesta toiseen erikoiseen. Prkle. No siinähän se meni. NAS taas teki vanhan kunnon räppitempun eli just ennen vetoa tiskille ilmaantui kaveri joka kysy että saanko lauluun: 1x lyhyt dilsa, 1x pitkä dilsa, 1x eventide-levitys ja 1x plate. Ja sit ne dilsat pitää tietenki ajaa tietyllä tavalla. Ja että jos nopeesti nyt sisäitäisit tän. Tähtäsin itteäni jalkaan ja sanoin "5 minutes". Viiden minsan päästä alko show ja sitten se oliki jo ohi. Ihan hyvin se kai meni ku kaveri tuli kahden biisin jälkeen toteamaan et just tolleen mut vähän kovemmalle vokseja. Keikan jälkeen pyysi vielä yhteystiedot koko meidän tekniikan ryhmältä tulevan varalle- oli kuulemma ollu hyvä meininki. Purku meni aika nopeesti ja kahden aikaan meikä tais istua jo kuorkissa matkalla bisselle. Parit sivistyneesti ja himaan.

Torstaina meikäläinen matkas Danteen Smaartin ja Laken prossun kanssa. Olin kuullut mestasta vähän huonoa noin niinkun saundi-mielessä ja päätin säästää hermoja käymällä oman prossun kanssa juonimassa. Viikonloppuna kun tuolla olis keikka. Cride tuli mukaan jeesailemaan koskapa samaa viriä tultaisiin käyttämään Blaken Dante-keikalla myöhemmin. Lyötiin oma prossu talon pöydän ja talon prossun väliin ja ruvettiin virpomaan. Aika mutkallehan tota sai vääntää ja viivästää toista puolta ennenkun rupes jotenkin toimimaan. Pari tuntia ja valmis. Siitä sitten vielä Lepakkoluolaan hakemaan levyllinen Vanity Beachin matskua ja juonimaan input-listaa yms. Näin jälkeenpäin täytyy muuten sanoa et en tiedä miten helvetissä olisin nää kaks keikkaa hoitanu ilman tätä viritys episodia (siis Vanity Beach ja Blake). Ei vaan ois ollu yhtään kivaa. Oishan ne tietenki menny...

Perjantaina sitte ravintola Sipuliin miksaamaan firmabileisiin. Oksasen Karon setti mistä puuttu vielä kaikki graafiset ja muuta pientä, mut kunnialla siitä selvittiin. Ei ollu edes Karon edelliseltä keikalta kertomaa meluongelmaa. Enemmänkin toisin päin. Vähän oli pitkä päivä kyl. Launtaina kävin hakemassa vähän omia tavaroita mukaan ja siitä sitten Danteen jo hyvissä ajoin puolilta päivin. Roudailtiin bändin kamoja sisään ja viriteltiin hommat tulille. Talon ukko tuli paikalle vasta neljän jälkeen joka hankaloitti hommia aika paljon. Kun ei oo tuttu talo niin ei oo. No tästä selvittiin niin että lämppäri veteli tsekin vikat soinnut ovien ollessa jo auki. Tässä vaiheessa meikäläistä ei jännittäny juuri muu kuin kulmat. JBL:n viissataset pikkupöntöt jää nimittäin tolla lavalla ihan jalkoihin. Lavamökä on katon takia jo sen verta suttuinen että siellä olis vaikeeta millä tahansa kulmilla mut noiden kanssa jo melkeen toivotonta. Himaan syömään ja nukkumaan. Vedot meni ok. Monitorointi oli ihan paskaa mut ku ei sieltä vaan lähe. Pienet jatkot oli pakolliset bändin ja lähipiirin kanssa mut väsyny teknikko tais olla ekojen himaan lähtijöiden joukossa ellei jopa eka. Sovittiin seuraavat keikatkin jossain välissä. Jatketaan seuraavaan osaan....

perjantai 31. lokakuuta 2008

Viikkoraportti

Noni.

Maanantai meni ton messuhomman kannalta hylsyks ku lattiat oli niin täynnä rojua ettei päästu ajelemaan kuukulkijalla. Itseasiassa ei oltais päästy muutenkaan ku messukeskuksessa on sellainen vakuutuksista johtuva sääntö että niillä ei saa ajaa ku paikan omat sähkärit yms. Ei siinä muuten mitään mutta ku kyseiset henkilöt tuntuu suurimmilta osin olevan täysin yhteistyökyvyttömiä tapauksia. Varastolle lusimaan ja pakkaamaan pikkuosaston kamoja. Tiistaina homma lähtikin sitte toimimaan vähän paremmin ja keskiviikkona oli kaikki vimpan päälle valmista oikeen FF:ltä hankittujen diffi-kalvojen kera. Tai no jäi sinne yks keskus vähän hassusti roikkumaan 16A piuhan päähän mut en kerro mihin ni kukaan ei sitä nää.

Torstaiks mulle oli buukattu kaks keikkaa. Monitorit, mikit ja etupää Freda 51:n laitetoimittajan ominaisuudessa ja sit olis vielä Notkean Rotan keikka Apollossa Rumban 25v synttäreillä. Onnea vaan! Eli päivän piti alkaa yhdeltä ja jatkua siitä suht tiukalla aikataululla yöhön asti. Tietenki sitte aamulla tuli puhelu että nyt taksiin ja messukeskukseen kattomaan ku osa liikkuvista on pimeenä ja vaikka mitä. Perkele. Eipä siellä ollu muuta ku yks suko irronnu ja sitä myöten pari tuikkua pimentyny. Koska olen asiakaspalvelija tsekkasin kaikki meidän osastot läpi ja tuunailin työnjäljen tikkiinsä. Siitä sitten pikaruokalan kautta Fredalle. Niinku aina KY:n bileissä apukanto oli kohdallaan ja oma-aloitteista joten kamat meni sisälle melkeen itekseen. Teemu hääri lavaa samalla kun meikäläinen pisti etupään kuntoon bändin oman miksaajan kanssa. Mulla oli tällaista tapausta varten valmis setti Profileen joten pikakoulutus akateemiselle miksaajalle ja Apolloon kattelemaan Rottien tsekkiä. Tulin polloon puol tuntia enne sovittua tsekkiaikaa ja Rowan lopetteli just Discojen kanssa. Eli myöhässä oltiin kun puoleen tuntiin pitäisi mahtua vielä Liuhu ja Indica ennen meitä. Liuhulla oli onneks Älläsysiin tikulla kaikki ja rummut oli talon joten meikäläisen lopetettua äänenpaineiden tarkistus oltiin enää noin kymmemnen minsaa myöhässä. Siitä sitte pikapikaa takas fredalle missä noheva miksaaja oli ottanut homman haltuun. Kattelin KY-bändin touhuja aikani ja lähdin eerikin kepsujen kautta himaan ottamaan lepoa reiluksi tunniksi. Loppuilta oliki sitte sitä itteänsä. Apollo oli ammuttu tykillä täyteen ainakin käytävien osalta joten siellä ei oikeen viihtynyt. Mitä nyt drinkkiliput pakotti jäämään muutamaksi hetkeksi. Apollosta meikäläinen suuntas fredalle tehokkaaseen purkuun ja kollit oli autossa jo puol yheltä. Sen pituinen se. Tää päivä alko sitte kahdella keikkabuukkauksella eli ens viikolla olis ainaki Dantea, Kermaa Sipulissa ja yks räppihomma jäähallissa. Takas Pasilaan. Oikeesti- huomenna Digiexpoon miettimään mihin sitä vähät rahansa tuhlaisi...

Mo!

maanantai 27. lokakuuta 2008

Kravatti kaulaan!

Jee.

Perjantai meni Finlandia-talolla häärätessä. Häkkinen oli tuonut kamat mestoille jo edellisenä iltana joten pääsin aloittamaan varsinaisen kasauksen heti ysiltä aamulla. Miinoitin kolme kerrosta perus pänistereillä ja pystytin saundin about kahteen tuntiin. Siitä sitte lyhentämään uuden puvun lahkeita ja auttamaan asiakasta Powerpoint esitysten kanssa. Loppuaika meni esityksiä kuunnellessa ja hyvää ruokaa syödessä. Myöhäsemmän illan diskot meinas mennä vituiksi kun CD-arsenaali ei ollut ihan tarpeeks laaja eikä sitä mitä piti, mutta kyllähän sieltäki sitte jorattavaa löyty. En mä kyllä mikään dj tuu ikinä olemaan. Bileet loppu vähän ennen yhtä ja kahdelta meikäläinen oliki jo ulkona kamat pakattuna. Kyseessä oli muuten diabetes-lääkäreiden symposiumi- enpä oo ennen kuunnellut sellasta esitystä missä 70% menee ihan totaalisesti yli käsityskyvyn.

Lauantai ja sunnuntai meni messuhommissa. Ihan mukava tehdä välillä tollasta täysin äänestä vapaata trussi- ja valohommaa. Se on semmoista käsityötä josta välillä nauttii. Trussia oli noin sata metriä kahteen messuosastoon: 30 metrinen suora, 21x10 metrinen suorakulmio ja lisäksi vielä suorakulmion sisään ympyrä joka ängettiin täyteen pesureita. Nojoo. Trussia ja valoja. Homma oli kasattu kuudessa tunnissa sunnuntaina ja huomenna pitäisi mennä tekemään vielä joku pienempi osasto...


Täältä tähän.

torstai 23. lokakuuta 2008

Syksyä sitte...

No nyt vierähti sitte aikaa oikeen huolella edellisestä tilannepäivityksestä. Ei silleen etteikö mitään kirjoiteltavaa olis ollut, mut ei vaan oo jaksanu. Sori niille muutamalle jotka tätäkin turhanpäiväisyyttä lukee. Pistetään taas pikakelaus tähän päivään.

Ilmeisesti tuo edellinen kirjoitus on Flowsta joka sitte vedettiin, purettiin ja pakattiin. Eipä siinä sen kummempaa. Sunnuntai oli meikäläiselle vapaa illan osalta joten pääsin vihdoinkin tsekkaamaan bändejä ihan rauhassa ja eniten kiinnosti sattuneesta syystä Plutonium 74 jonka olin missannu koko kesän. Hyvin veti pojat ja hyvin veti Jasse. Fiiliksiä vähän latisti edellisenä yönä tapahtunu järjetön väkivallan teko mutta ei siitä sen enempää. Drinkkiliput kouraan ja laput silmille. Ei muista muuta.

Flown jälkeen olikin sitte tiedossa Sex Pistols, Stray Cats ja Snoop Dogg kaikki jäähallilla. Sex Pistols alkoi heti kättelyssä vitutuksella. Oli nimittäin niin, että jossain kohtaa oli rahahommat tyriintyny ja joku lasku jäähallille maksamatta. Meinasi sitä että kamat sai kyllä työntää permannolle, mutta mitään ei saanut ruveta kasaamaan. Sitten odotettiin ja arvaahan sen että kiire tuli. Homma saatiin kuitenkin ajoissa kasaan bändin saapuessa lauteilla. Meitsi tosin oli jo aika hermona. Seuraavaksi ruvettiin avaamaan Mixrackia että Pistolsien etupään hahmo halusi lyödä koneeseen fw-kortin tallennusta varten. Kortti sisään ja kone käyntiin. Ei lähe. Kortti veke ja käynnistys onnistuu. Kortti takas ja taaskin no-go. Kortti veke ja VITTU!?!!? Ei lähe käyntiin. Soittelua Digidesignille ja harrasta tunnelmaa. Lattakaapeleiden tarkistus. Nyt kone lähtee käyntiin ilman fw-korttia. Kortti sisään ja käynnistys ja taaskaan ei lähde ja mulla palaa hihat. Kuumeisen mietinnän jälkeen meikäläinen hoksaa että meillä on välillä ollut etupaneelin tuuletin kytkettynä ja välillä irti ja Mixrack on normaali BIOSilla varustettu PC. Kortti kiinni, lattakaapeleiden tsekkaus ja TUULETIN KIINNI. Toimii moitteetta. Hyvä minä. Kun tiski toimi niin etupään ukko osoittautui yhdeksi englannin kovimmista Profilen käyttäjistä.

Ton rumban jälkeen meikäläinen muisti taas elävästi että mulla oli kuume ja flunssa päällä joten luvalla siirryin saikulle ja jätin etupään vahtihommat Vesalle jonka tehtävänä oli lähinnä kuitenkin päätevahdin tontti. Kai ne ihan hyvin veti.

Stray Catsilla oli oma PA ja valokattaus mukana joten Rentalilta ei ennakkotietojen mukaan tarvittais mitään. Mä tosin arvasin jo rekkojen lukumäärästä että jotain tulee. Vetopäivän aamuna tulikin sitte soitto, että pitäisi mennä ripustamaan sidehangit joten Vesan kanssa hallille. Kamat meillä olikin mestoilla valmiina Sex Pistolsien jäljiltä kuten myös pisteet eli homma oli hoidossa puolessatoista tunnissa. Catsien jälkeen alkoi yökasaus Snooppia varten. Aika iisi homma kun tosiaan kaikki kamat oli paikalla valmiiksi. Meikäläisellä oli tätä vetoa varten etupäässä movarin ykkös setti eli kaksi huppuräkkiä moulinexia ja Heritage.

Snoopadelics, eli Snoopin bändi, saapui kera monitorimiksaajan about ajallaan paikalle. Etupään hahmoa ei näkynyt ja kysyttäessä oltiin sitä mieltä että meikäläinen tekee tsekin. Mikäs siinä. Insertit oman mielen mukaan ja 32:a ränniä virpomaan. Yhteistyö monitorimaan kanssa oli saumatonta joten helppo oli tehdä. Jossain välissä etupäähän maleksi iso valkoinen kundi löysissä kuteissa ja esitteli ittensä Bobiksi tai jotain. No Bob nyt venaa hetken kun mulla on tsekki kesken. Bob myös aikansa kateltuaan lisäs vähän yläkertaa lauluihin. Sit Bob lähti lavalle ja katos sitä myöten. Tsekki tuli tehtyä ja kaikki oli ihan ok. 15 minuuttia ennen vetoa mulle rupes valumaan löysä punttiin kun edelleenkään ei ollut tietoa etupään jätkästä. Intercomista kerrottiin että kaveri tulee Snoopin kanssa paikalle ihan kohta. Hyvä. Tässä vaihessa mä olin kirjoittanu tiskin teippeihin kaiken mahdollisen infon effupaluista ja inserteistä jne. Sitte paikalle tulee Bob ja kysyy mitä kahden ekan kanavan 91 ja 52 tarkoittaa. Tää jätkä on se miksaaja! Ja se ei tiedä että ne 91 ja 52 on raiderin mukaiset basarimikit universaalisti hyväksytyillä basarimikkien paikoilla. Voi taivas. No, keikka alkaa ja alkunauhaa soitetaan DJ-ränneihin. Näin ei pitäny olla vaan se piti soittaa etupäästä. Tulee helvetin hiljaa koska joku on sekoillut pädien kanssa lavalla. Bob tarttuu gaineihin jolloin Bobin liian iso hiha tarttuu noin viiteen liukuun. Paljon lisää deppoja ja samaan aikaa lavalla saadaan tasot kuntoon. Ai vittu että lähti rapsakasti. Bob aloittaa keikan muutenkin aika äänekkäästi joten meikäläinen siirtyy hetkeksi tutkimaan limitterien ihmeellistä maailmaa prossua ohjaavan koneen ääreen. Bob suuttuu kun huomaa että pulaan jonkun sellaisen kanssa missä lukee limiter. Mä kerron valkoisen valheen että en oo vielä laskenut thresholdeja ja alaspäin pitäis mennä muutenkin. Bob pyytää lisää siimaa ja lupaa tehdä asialle jotain. Mä jään odottamaan. No, homma saadaan haltuun ja Bob on pikkuhiljaa erittäin tyytyväinen, laulaa mukana ja välillä intoutuu tanssimaankin. Kiva. Savun hälvettyä kerron Bobille mitä kaikua on missäkin ja mihin ränneihin on mitäkin jarrua kytketty. Bobia ei oikeen kiinnosta. Bob tanssii ja laulaa. Mä meen röökille. Keikan aikana Snoopin kiertuemanu tulee kehumaan Bobia ja Bob osoittelee mua ja vilkkuvaa jarruräkkiä. Tällaista ei kuulemma ollut Puolassa. Voi että... Onneks niillä oli kivaa. Mulla meni paljon tupakkia. Vedon jälkeen sitte kamat kasaan niinku aina. Suomi-Puola 1-0.

Emmä taida jaksaa kirjotella kauheen yksityiskohtasesti mitään...eli.

Jäähalli viikon jälkeen on ollut lähinnä pienempää bändikeikkaa, TV-hommaa ja firmajuhlia ja vaikka mitä. Bändeinä on lauteilla ollut The Orders, One Eye Shut ja King Star. Ainakin. Lisäks tuurasin Temiä muutamalla Nakedin keikalla sekä parilla Kerman keikalla Schönessä. Se on muuten karu paikka vaikka kuinka oon karuun meininkiin kesällä tottunu. Huomenna olis Häkkisen Markolle luvattu pikkukeikka Finlandia-talolla ja sitte sunnuntaista muutama päivä eteenpäin isompaa messuhommaa. Varastoa aina siinä välissä. Ja uutta pitkäsoitto hommaakin on tullut sovittua mutta kaikesta tästä taas lisää.

Jos vaikka rupeis taas kirjottamaan niin voi ainaki ite kattoa että mitä sitä on tullu tehtyä ku muisti pettää...

Seuraavaan kertaan! Nauttikaan sateesta!

perjantai 15. elokuuta 2008

Floooowwww

Eka päivä sitte flowta ja meikäläisen nakki on tämmönen teknoklubi joka, tietenkin, järkätään vanhassa voimalassa. Joku 100 metriä pitkä, 50 leveä ja 9 korkea halli jota halkoo keskeltä kaksi riviä betonipylväitä. Lava sisäänkäyntiä vastapäätä pylväsrivien keskellä. Eli vitun kiva ja simppeli tehdä. Botne soi semmosen 7-8 sekkaa oikeen ilosesti ja yläpäät hiipuu noin 2 sekassa kiitos seinällä olevien massiivisten akustolevy hässäköiden.

Tultiin paikalle Vesan kanssa jo keskiviikko yhden aikaa osittain siks, että saadaan tehdä rauhassa ja osittain siks, että kuorma-auto oli vuokrattu tyhjänä Flow-organisaatiolla kahdesta eteenpäin. Keskiviikon puuhailun tuloksen oli pää PA:n trussi ja sen testiponnistus sekä sivufillien nosto ylös. Meikäläinen oli lähtenyt yläpäiden osalta siitä että keskikäytävälle, eli tanssilattialle, tehdään äänentoisto kolmesta lentävästä pnkasta joista keskimmäinen on line-arrayta ja ampuu pidemmälle käytävää ja kaks laitimmaista on sitte peruskuutiota (kolmitie) joka ammutaan aika tiukasti alas lattialle. Lavan sivuille sitten lisää linaria kattamaan hissuksiin lähinnä salin kummallakin sivuilla olevat baaritiski-silleen hissuksiin ja samalla leventämään ns. "tanssialuetta" lavan reunoille. Ton etu-trussin nosto jossa oli neljä peruskuutiota ja kolme palaa line-arrayta oli aika jännää puuhaa. Trussiin oli luotto kuten nostimiinkin mut pisteet ei ihan vaikuttanu siltä että niihin vois ripustaa 300 kiloa per puoli. Kyllä noi vielä näyttäs kestävän (kirjotan tätä siis duunista). Jykylän kanssa saatiin vielä hienosti sovittua takafilleille pystytrussi paikat kun nyt oltiin ajoissa liikenteessä.

Torstai meni sit prossuhelvettiä miettiessä sekä ihmetellessä subbasten paikkoja ja piuhavetoja. Aika hissukseen tehtiin ;-) ja saatiin paljon aikaa kulutettua outoon saksinostimeen ja sekä rikkoutuneeseen 125A lähdön lapsilukkoon. Kumpikin homma selvitettiin ihan ite. Nostimen mä ja sähkön Vesa kuten oikein onkin. Niin ja mä olin tehny meille kanasalaattia kulhon.

Tänään sitten vimppavirityksiä, viiveitä ja subbaset kaikki keskelle salia. Vittu niitä en kyllä saanu toimimaan tässä hallissa millää array systeemilla. Mono ja längistä sisään. Sori. Yläpäät futaa ok ku viivet osu kohilleen.

Ja siis nyt ois ilmeisesti vika dj. Kohta pääsee nukkumaan. Huomenna viritän jonkun toimivan limitteri systeemin ettei tarvii näitä koko ajan vahtia....

tiistai 12. elokuuta 2008

Jyväskylä ja kovan onnen reppu...

Torstai alkoi sitten valmiiks pakattujen autojen siirrolla Jyväskylään. Salosen Esa, meidän tän keikan monitorihahmo, nappas meikäläisen aamutuimaan merihaasta kyytiin ja siitä sitte mukavaa ajelua Jyväskylän Laajavuoreen. Mulla oli varustereppu siinä keskikonsolilla oikeen hyvin aseteltuna ja täynnä puhtaita vaatteita sekä hygienia-tarvikkeita. Kaikki oli niinku pitääkin mitä nyt jo tiedossa oleva koko viikonlopun kestävä sade vähän masensi. Minkäs sitä säille voi eikä niistä nyt ainakaan kannata suuttua ja mustaks muuttua ku ei se mitään hyödytä. Toista kuorkkia ajeli Vesa ja valon lähettiläs Dansku.

Saavuttiin perille joskus puolen päivän aikaan ja käytiin koukkaamassa Raskun Saku monsupään vahvistukseksi rautatieasemalta. Hampurilaiset mukaan. Laajavuoressa oli jo lava pydessä joten ei muuta ku hommiin. Repun jätin siihen keskikonsolille turvaan. Vesa ja Dansku valoja, Esa ja Saku monsumaailmaa ja mä sitten mitä voin. Ongelma on siinä, että oikeestaan mikään pala tosta tän kesän PA:sta ei liiku paikalleen ilman kahta jätkää- tai siis liikkuuhan ne supparit jos lähtee riuhtomaan ihan apinana mut ku ei oo apina vaan ihminen ja vielä väsyny semmonen näin loppukesästä. No loppujen lopuksi pinkat nous Sakun avustuksella ja tällä kertaa mä vetelin vähän enemmän banskua kun syvyyttä ei yleisöalueella juuri ollut. Perus FIN-lava on vaan aina jotenki nafti tolle meidän pinkalle korkeuden puolesta. Kasaus päivä oli jotenkin nihkeä kun miehistöstä puuttui valon apukäsi ja lisäksi FOH-teltta ei valmistunut ihan niin nopeasti ku ois toivonu. Vettäkin rupes tulemaan siinä seiskan aikaan. Joskus puolen yön aikaan oli homma siinä vaiheessa että tarttis enää viimeistellä joten lähdettiin nukkumaan matkailumaja Laajariin. Huoneessa tajusin että mun reppu oli vieläkin siellä vtun kuorkissa. "En jaksa hakea" ajattelin. "Huomenna sitte" ajattelin ja menin paskasena nukkumaan.

Perjantaina kun heräs ni vettä oli sitte alkanu tulemaan. Tonteille ajoissa ja pinkka soimaan. Olin taas suht tyytyväinen itseeni ku uus perusvire tuntuis toimivan ihan ok- pari pientä säätöä Kokkolan kokemuksista prossun sisään. Loput moulinexit kiinni ja valmiiksi. Tässä vaiheessa kävi mielessä että josko sitä hakisi repun ja veis huoneeseen. Emmä jaksanu ku eihän sitä tarvii ku vasta yöllä. Temi tuli tonteille ja päätti vastoin ennakkosoitteluiden sittenkin vetää möhö2:lla Private Linen pihalle. No mikäs siinä. Depparajaa ei mulle ollu kukaan sanonu joten siitä sitten lähdettiin aika rapsakasti 105:n pintaan kun pinkkakin tosiaan soi sinne oikeen kivasti ja ympärillä oli lähinnä mettää. Vikan biisin aikana järjestävältä taholta sitten juoksutettiin lappu jossa todettiin rajan olevan 94dB (mitä, kuka, missä, häh). PL:n keikan jälkeen meikä taas sitten vaatimaan lisää infoa ja sovitaan että kattelen ihan ite jotain sopivaa. Eli sama skenaario ku Wanajassa. Loput mentiin ihan kivasti sinne 95-96dB:n lekiin eikä kenelläkään ollut tästä aiheesta mitään maristavaa. Jossain välissä tuli Temiltä viesti että olisi nimet listassa koko tekniikalle katttomaan Cowgirlsien keikkaa Jyväshoviin. Sovittiin että Vesa hoitaa taksin ja sekä etu- että monsupää kietoo hommat pakettiin vartissa eli 0015. Melkeen näin tapahtu mut ei kuitenkaan ehditty näkemään ku vikan biisin loppuhehkutukset.

Päätettiin Sakun kanssa pyynnöstä jeesata Temiä ja Tommia Stallareiden roudauksessa. Kamat autolle sutjakasti ja sitte alkoki ammuskelu. Oikeesti. Röökitauon keskeytti ammuskelu joka tapahtu noin 20 metriä lastauspaikalta ylöspäin olevan portin edustalla. Meitä ei suinkaan ammuttu mut siitä portin aukosta näki selvästi kuinka iso ryhmä romaneita lähti juoksemaan kun yksi ampui ainakin neljä laakia porukkaan. Snadia hämmennystä ja kyselyä että josko sen perkeleen portin sais kiinni. Siitä sitten takasin klubiin jossa tietenki vedetään jotain verissäpäin olevaa juoppohullua rautoihin sellasella sykkeellä ettei ohi pääse. I like this city.

Seuraavat muistikuvat on hataria eikä kiinnosta ketään (kiitos vaan Temille ja kaikille), paitsi tämä: Kun mä pääsen takas huoneeseen (ostin muuten ruoat ja taksin sekä Esalle että Raskulle- maksatte saatana takasin) tajuan, että se mun reppu on edelleen siellä autossa. Voi vittu. Eihän sitä nyt tässä kunnossa enää saa ku ei oo edes mitään hajua avaimista siihen pahan onnen kiesiin.

Lauantai-aamuna ei satanu mut mä rupesin jo todella haisemaan. Oli semmonen pumpulinen olo edellis illasta. Itepähän tilasitte. Toimistolle ja Kastoria tekemään Profileen ku Joonalta oli ilmeisesti tullut viesti ettei pääse tekemään kun on kipeenä. Pikaista paranemista. Kun pääs ite tekemään ni sitten tuli tehtyä: 3x Smack, 4x de-esser, 6x drawmer gate, 2x impact, 2x 949 eve jne. ja sit kuitenki ongelmia oli lähinnä lead-kepistä :D. Toinen pumppu jota pääs miksuuttelemaan oli Micratytöt. Garage joten vedin möhöllä ku oli kaikki valmiina siinä. Lennosta joutu heittämään vielä kiippariryhmän ja siihen kompuran tasojen heitellässä jotain 15 deppaa. Auts. Terttu kävi noiden bändien välillä moikkaamassa ja ihmettelemässä Major Labelin. Ihmeteltiin oikeestaan yhdessä. Ja mä kävin moikkaamassa Jaskaa mut se tais olla aika kiireinen.

Sitten vielä LAPKO, 69:t ja Disco Ensaaaaamble. Ai vitsi ku taas lähti mut niin lähti Kokkolassakin ja aina. Päätettiin että ku on kesän vika ulkofestariveto niin ei viitti juuri purkaa yöllä. Virhe. Niin ja kun mä olin menossa hakemaan mun reppua ni ovet oli kiinni kuorkista ja avaimet taas hukassa.

Purkupäivä oli hirvee mut mä sain mun repusta hammasharjan ja tahnan. Himassa yöllä ja kun jäin pois kyydistä niin tajusin että mun reppu oli toisessa autossa jolla siis alunperin lähdin liikenteeseen. Vitutti kuin pientä eläintä...

Maanantai lepoa ja hellan lauhaa mitä nyt vähän käytiin vetisimpiä kamoja pelastamassa Vesan kanssa ja hakemassa mun reppu. Tänään toimistoa ja Flown pakkausta ja suunnittelua sekä tulevien jäähallivetojen miettimistä. Maileja ja toimistosihteeröintiä.

Palataan.

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Vähiin menee kesä ennenku loppuu...

Jees.

Vauhtiajot meni silleen ku nyt tollaset menee. Allekirjottanut ei ollu käyny mestoilla aikasemmin joten vähän jännitti et mihin mennään. Muuten kaikki oli ihan ok mut viivepinkat olis pitäny olla etupään teltan takana siinä screenin vieressä. Etupään kattaus oli aika paljon parempi ku meillä yleensä: Heritage, Profile, Koltsun effu- ja dynamiikkaräkki jne. Perjantai meni tuttujen kotimaisten parissa ja jengiä oli hyvin. Etupäässä oli ihan saatanan kuuma mikä aiheutti sen että jengi veteli aika vähissä vaatteissa. Olisko siellä joku valohahmo virponu ihan aatamin asussakin. Eli sai nauraa muullekin ku itellensä.

Lauantai meni vähän vituiks. Tai siis, Thin Lizzy oli alunperin halunnu tehdä tsekin päivällä kuten Iggy Popkin. Aikataulun piti mennä niin että about 9-11 tsekkaa Lizzy ja sitte 12-jotain tsekkaa Iggy ja siitä sit RNO lauteille. Kello 0915 kun meidän lavajengi valuu paikalle ni Lizzyistä ei oo mitään tietoa. Road manager ei vastaa puhelimeen jne. Jengi rupes olemaan aika kipinöissä kun edellinen päivä oli menny sen verta myöhään, että unta ois saanu todella olla enemmän ku 3-4 tuntia. Kävi ilmi, että Thin Lizzyn tiemanageri oli kyllä ilmoittanut että tulevat myöhässä, mutta tieto ei ollu ikinä kulkeutunut meille asti. Paskaaks siinä sitte. Stoogesit tulee mestoille ajallaan ja pystyttyy lauteille. Ja siihen sitte päälle Lissut ja heti perään RNO:n koko porukka. Rupes nimittäin olee jengiä yhdelle backstagelle/lavalle vähän enemmän ku laki sallii. Stooges-tsekin jälkeen nopee Thin Lizzyn rumpu-tsekki joka itseasiassa hoitu ihan kivasti kun etupään herralla oli show-file suoraan Profileen. Nyt hyppää Vesa hetkeks kirjoittamaan ku mä käyn röökillä, kavahtakaa:

VESA:
Seinäjoki, no.. onhan se kaupunki ja onhan siellä alkuasukkaansa. Meidän järjestelyt oli kohtuu ok, promootio vähän kusi mutta sehän on oikeastaan jo tuttua. Positiivista oli kunnon sähkösyötöt, ei jännittänyt. Eka yö kavereiden kämpän keittiön lattialla vitutti, toka yö oli ok puudutuksen puolesta. Kolmantena yönä oli jo "oma" punkka. Tosin joku roudari oli nukkunut siellä yhden yön mutta ihan siististi oli ollut. Seinäjoen huippupositiivinen juttu on "Rauli" (facebook pages "Rauli" "Muu julkisuuden henkilö". Antti jatkaa...

IMMA BACK!:

Joo. Eli Stooges ja Lissut saatiin sit kuitenkin kasattua ja tsekattua sillä hinnalla et meikäläiset oli vähän unisia. Valotytöt tietenki raahautu mestoille vasta yhdeltä kun ilmeisesti omaavat jonkin sortin povaajaämmän ominaisuuksia. Sen lisäksi että Stoogesien etupään kaveri oli hurjan mukava sälli niin se myös veteli kaikkien kanavien korjaimet ihan suorina!!!? Huh. Ois pitäny tuoda sille joku SSL:n 16-kanavainen summapökkelö. Heh.

Siirrytään Kokkolaan ja Kokkola Rockiin. Tultiin mestoille aika helvetin myöhään keskiviikkona. Eli meidän normaali "ripustuspisteet keskiviikkona ja loput torstaina"- meininki kusi. Eipä siinä mitään ku on tullu noi rojut muutaman kerran kasattua ni ei hirveesti jännittäny aikataulut. About 10 tuntia meni torstaina kun hommat oli tehty. Meikäläinen latas Dolbyyn ihan autossa persetuntumalla tehdyn presetin linariin ja kas- se pelitti yllättävän hyvin kun ottaa huomioon, että se oli tosiaan tehty auton takapenkillä kuulematta linaria ollenkaan samalla ku ruuvaa. Kaikki jaot oli menny filtteri-tyyppejä myöten uusiksi mut toimi. Eli tästä on hyvä jatkaa ku huomenna lähetään Jykylään.

Kisat sinänsä meni hyvin. Ekana päivänä oli ihan helvetin kylmä mutta porukkaa oli kuitenkin hyvin ja Apulannan aikana meininki näytti oikeesti jo isolta etupäähän ku oli näinki pienillä festareilla kättä ilmassa niin helvetisti. Meikäläiselle tuli Rotten Soundin miksaus-nakki ihan yllärinä mut siitähän se lähti. Mä kun olin jotenki luullu et niillä on oma hahmo.

Launtaina tultiin paikalle vähän myöhässä ku ajateltiin että ei oo kiire. Ei ollukaan mut paikallinen avausakti oli tomerasti joku sata tuntia etuajassa. No sori. :) Muuten sitte normipäivää pukkas taas ja sääki oli ihan kiva. Disco Ensemblen lähettäminen meni aika täpärälle ku koko poppoon kamat oli sekotettu ja ruuvattu auki jenkkilän tullilaitoksessa. Kiitti vaan sinne rapakon taakse......tun mulkut.... Vetojen jälkeen FOHi kasaan ja lavalta tippunutta front-filliä naureskelemaan. Oli menny aika miehekkäästi speacon päreiksi mut ei jostain syystä tullu napattua kuvaa.

Minä ja Henkka taidettiin olla vähemmän fiksusti yöllä. Ei pysty muistaa. Sori. Kai? Vesaa tossa vieressä vituttaa ja hihityttää samaan aikaan. Sori. Kai? Ainakin Winylsin ja KBone Oscarin huoneissa taidettiin viihtyä. Mut mitään ei hajotettu. Sori. Kai?

Maanantai oli vapaapäivä joten me lähdettiin Vesan kanssa miehissä Rocksiin pilaamaan Liuhun ja Mikon ilta One Eye Shut- nimisen räyhäpoppoon tekniikan ominaisuudessa. Meikä miksas ja joi kaljaa ja Vesa teki valoja ja joi kaljaa. Kai me ihan hyvin vedettiin, mut mulla oli vähän outo olo kun en oikeesti ikinä tee hommia, edes kaverin bändille harrastuspohjalta, kaljoissa. No nyt sit tein. Sori- ihan iteltäni pyytäen...

No joo. Eipä tästä blogista taas kukkaan mittään kostunna. Haistakaa ite. Mitäs luette.

Huomen Jykylään heti aamusta.


MO!

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Linnanpuiston hipat ja sillettii...

Joo. Eli viime keskiviikkona oli sit saapuminen Hämeenlinnaan. Olo oli niin hirvee et uhosin painuvani suoraan hotelliin mutta, kuten aina, uteliaisuus voitti ja päädyin kuitenki ekana pelipaikoille. Jeesailin vähän autojen purussa ja moikkailin meidän tampereen iskuryhmän, Sakun ja Teemun, jotka oli jo mestoilla. Hienoja herroja kumpainenkin. Seurasi jutustelua ja muutama kalja kiinnityspisteitä ihmeteltäessä. Riihimäkeen verrattuna järjestäjäporukka oli suorastaan kunnostautunut ja kaikki tuntu olevan reilassa. Vallan hienoa! Ei muuta kun rommitotin kautta hotellille nukkumaan.

Seuraava aamu (to) oli about yhtä karu kuin mitä tuossa viime kirjoituksessa valittelin. Fakta on se, että jos tautia rupee juomalla tappamaan niin pitää olla aika paljon vahvemmat tropit ku kaks keskiolutta ja rommitoti. Ei auta. Rakennus sujui ilman sen kummempia ongelmia, mutta jengi oli kauttaaltaan jotenkin hyydyksissä ja muillakin tuntu flunssan oireita. Eli pitkäks venähti tääkin päivä. Dolby Laken prossu tuntu toimivan ihan ok, mutta sterkat käyttäyty vähän eri tavalla kun päätepinkat oli uusittu yläpään ja kekkarin osalta. Virittelyn jälkeen sai suht tasasen toiston alueelle. Tässä vaiheessa muuten selvis myös se, että depparaja miksausteltalla olis 94dB. No meikäläinen sit kyselemään että mikä leq ja millä mittarilla ja missä on muut mittauspisteet... Ei oikeen irtoa informaatiota. Tai siis selviää, että kaikkina aikasempina vuosina on koko ajan tullut enemmän ja enemmän valituksia ja nyt pitäis oikeesti saada meteli aisoihin. Mittarikin tulee järjestäjän puolesta. Järjestäjän mittaria vertaillessa omaan kävi sitten ilmi, että "virallinen" mittari näyttää noin 5 desibeliä yläkanttiin. Eli jos silla mennään niin linnut huutaa yli... ja sillähän me mennään.
Homma valmiiks ja taas hotellille mut tällä kertaa ihan omaan yksinäisyyteen ku Teemu lähti stadiin loppuviikonlopuks. GREAT!!!! Pitsa viel alakerrasta ja sillä selvä.

Perjantai eli eka vetopäivä ja jo tavaksi tullut paska olo aamulla. Matkalla pelipaikalle apteekista tarttuu Finrexinit mukaan. TV-porukkakin valuu paikalle ja niille tarjoillaan rännit kuten aikasemmin on sovittu. Homman tuntuis sujuvan pehmeesti. Ekana bändinä on Wrecking Queens ja meikäläinen vetää jo paniikkeja kun basari hummaa ihan miten sattuu. Sitte selviää että ilman minkäänsoritin vahvistuksiakaan ongelma on todellinen. Rumpujen virityssessiot. Tsekki saadaan tehtyä ja vedon aikana depparaja tuntuu todella tuskaselta määrätyllä mittarilla. Mylly saapuu seuraavaks mestoille ja Ari Koivunen rupee rakentumaan lavalle. Depparaja huolestuttaa todella. Ekan biisin aikana annan eläimenvaiston päästä valloille ja juoksen tuotantotoimistoon virallinen mittari kädessä meuhkaten että ei voi oikeesti vetää. Asiasta vastaava kaveri kainaloon ja etupäähän neuvottelemaan. Neuvottelen niin, että ensinnäkin mennään meidän mittarilla ja toisekseen meikäläinen toimii absoluuttisella persetuntumalla lopullisena jarruna. Eli annan hahmojen vetää jos siltä tuntuu. Perjantai meniki sit silleen tuttujen hahmojen merkeissä.

Lauantai aamuna oli tarkoitus tulla tekemään pieniä säätöjä stereoihin joten saavuin mestoille josku puolen päivän aikoihin. Järkytys oli aika helvetillinen kun kytkin koneen kiinni dolbyyn ja tajusin että koko komeus oli yön aikana nollautunut. Eli pikkuviilaukset sikseen ja täysviritystä tiukalla ajotuksella. Tästäkin selvis jotenki mutta Arjon ja Anna Abreun porukoiden ajaessa meikäläinen juoksi vielä mittamikin kanssa niityllä. Semmosta. Elkää kysykö tästä tapauksesta mitään enempää. Lauantaikin meni silleen semi-stressittömästi ja olokin rupes olemaan aika hyvä ku Finrexin paketti oli suurinpiirtein tyhjä. Turisas pääesiintyjänä toimi oikeenkin mukavasti ja heti vedon päätyttyä meikäläinen painu tampere-osaston kanssa backstan vippiin juomaan pikkujuomia. Suunnitelmat oli isollekin juhlalle mutta ilmeisesti sairastelu oli verottanu kuntoa sen verran että nukkumaan piti päästä melkeen heti alueen sulkeuduttua.

Sunnuntaina purku ja that's it. Vähän oli pohtimista seuraavan viikon kamojen sijoittelussa että kaikki purut yms. menis fiksusti. Stadissa mä taisin olla joskus puol seiskan aikaan ja eka ihminen johon törmään onki sitte Jaska sporapysäkillä. Ei näistä hommista pääse ikinä irti ;-)

Maanantai oli sit puoliks saikkua ja vapaata. Toimi tohon väliin hyvin. Tiistaina jotain normaalielämän säätöä ja puhelimessa Vauhtiajojen kamojen soittelua. Neljältä käytiin vielä Epun ja Vesan kanssa juonimassa Flown äänentoistoa klubin osalta. Viivelinjat ois sen homman avainsana ja sit semmosta pientä 2-tie line-arrayta. Pitäis toimia hienosti. Flow-tapaamisen jälkeen meikäläinen pääty kutoselle vielä ihmettelemään ku Terttu työskenteli. Koskapa meikäläinen on tällanen ADHD ni emmä sit osannu olla muuten ku yrittämällä jeesiä. Ainoo oikee hyöty tais olla se, että huomasin koko PA:n ajastuksien olevan ihan skutsissa. Ei muuta ku uusiks ja kyllähän sen taas huomas, että kaiutin toimii paremmin ku sen elementit puhaltaa samaan hiileen.... B57 toimii muuten hyvin sahassa.

Nyt sitte istun autossa Lönngrenin Markon kyydissä matkalla Seinäjoelle ja uutta kisaa pukkaa. Sunnuntaina taas purku ja sitte maanantaiks jonkin sortin talonmiehen tontille Apolloon ku Thin Lizzy tulee vierailemaan. Sama pumppu kun esiintyy lauantaina Seinäjoella ja käyttää tota Speedin Digidesignia joka myös apolloon kulkeutuu. Meikä siinä sitte mukana teknikoks kytemään ja mahdollisia ongelmia selvittämään.

Soronoo ja hyviä kelejä!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Kuumeessa ei oo kivaa....

Joo. Kohta olis lähtö Hämeenlinnan kisoihin ja kas kummaa, aamulla ku heräs ni olo oli hirvee. Kaikki röörit ihan tukossa, silmiä ja päätä särkee ja kuumettakin taitaa olla. En edes viittiny mitata ku fakta on se, että hommiin pitää lähte oli mikä oli. Et semmosta.

Eilen viriteltiin sidefill/drumfill pinkkoja ja jummi... Nehän rupes oikeestaan toimii. Mut ei sekään tätä oloa nyt paranna. Täytynee heti hotellille päästyä tilata jotain lämmintä ja rommipohjaista....

Prkele.

lauantai 12. heinäkuuta 2008

No johan täs on menny aikaa...

Joo. Viime aikoina on ollu liian kiire ja sit on vähän vituttanutki kun hommat ei aina suju niinku pitää. Eli ei oo juurikaan hotsittanu kirjoitella

Kaikennäkösta keikkaa on pukannu jäähalleista (Incubus), festareiden kautta (RMJ, lahti F1, Riihimäki rock) firmabileisiin ja mitä niitä nyt on. Firman PA-pinkkaa on viritelty ja nyt se rupee olemaan kohillaan- kiitos Rööninkille avuista!!!! Ens viikonlopun Wanajassa olis sit vielä uus prossukin eli Dolbya pukkaa. Saas nähdä, allekirjoittanut on vasta ehtiny avata ton ameriikan ihmeen työpöydälle mut odotukset on kovat. Työkumppanit on ruvennu vakiintumaan monitori- ja lavapäähän ja tällä hetkellä kova kolmikko olis Cride, Waldénin Henkka ja Salosen Esa. Tuntuu hyvältä että tohonkin hommaan on ruvennu löytymään jatkuvuutta. Tosin Wanajaan tulee sit ihan muita naamoja ku kaikki vakkarit on muualla.

Sen verta pitkä aika on siitä ku viimeks kirjoittelin etten rupee mitää mittavia kirjottelemaan. Jotain tärppejä vois ottaa noista kisoista.

Incubus
Meikäläisen eka jäähalliveto etupään ukkona. Eipä siinä mitään. Lämppärinä oli Lapko ja sehän meni ihan silleen ku noi aina menee. OK. Incubuksen etupää jätkä oli merkannu raideriin Digidesignia joten sitä tuotiin. Huikka oli vähän ihmeissään mut homma hoidettiin himaan yhteispelillä. Hyvältä saundas. Pääesiintyjä lähti aika rapeilla saundeilla mut kyllä se siitä sit tasottu.

Lahti F1
Tästä jäi ehkä eniten mieleen DIO. Oltiin hommattu raiderin mukainen PM5D etupäähän. No-ku bändin kaveri saapu mestoille ni se ilmoitti ettei oikeen pysty vetää kummallakaan meidän etupään tiskillä (Digidesign ja toi PM). Oli sitte eri jätkä ku se joka oli kirjoitellu raideria. Aikamoista ihmettelyä ja mä totean että homma menee niin että mä vedän sillä tiskillä jonka haldaan paremmin eli digillä. Tsekki meni hienosti meikäläisen tsekatessa ja DIO:n miksaajan ohjatessa. Ei koskenu kaveri kertaakaan tiskiin. Paskaaks siinä. Oli aika erikoishemmo muutenkin toi jätkä. Oikeen naurattaa vieläki. Masu otti siltä puolivahingossa turpaaan ku miksaajahemmo intoutu kertomaan kuinka se oli pätkinyt jotain kaveria Vegasissa ja demonstroi hommaa Masu-paran nassuun. No hyvässä hengessä mentiin mut erikoista oli.

RMJ
Mitäs tästä. Pitkää päivää. Varsinki ku mä otin riskin ja istutin etupäähän ainoostaan Digidesignin. Joka vaihdossa joutu rauhottaa tilanteen ja jeesaa jengiä. Tasan Häkkisellä oli oma tiski mukana. Eli aivan saatanan rankka sessio mulle. Oma vika. Tästälähtien mukana kulkee analogipulsa ton digin lisäks. Mä kun tykkään vetää sillä. Hämmentävästi osa porukasta tykkäs pinkasta paljonki, esim. Härmä, ja osa ei sit ollenkaa. No... Ei siin... Cateringin kans tais olla todellisia ongelmia. Ite en tiedä siitä mitään ku en juuri ehtiny bäkkäreillä pyöriä. Leskinen oli stagemanu ja täytyy sanoa, et toivottavasti tulee vastaan jatkossakin. Kiva oli tehdä töitä herran kanssa. Ainii. Meidän lavalla kävi todella käsittämätön norjalaispoppoo. Ei omaa henksua mukana, aivan käsittämätön tsekki-rutiini (tai siis sen puute) ja sit se ainoo oma backlinen osa eli hd aivan hajalla. Saatanallista pörinää, tasojen rankkaa heittelyä jne. Tuskallinen veto....

Riihimäki rock
Tän festivaalin eka toteutus ja eka veto Rock'n'roll circuksen neljästä festarista. Festarin puolesta henksua ei ehkä ollu ihan tarpeeksi ja meidän vaatimukset kävi vähän järjestäjän hermoille. Hommat saatiin kuitenkin sovittua ja hyvään henkeen. Mä ymmärrän kyllä että budjetit on budjetteja ja kaikki joutuu välillä tekemään uhrauksia. Perjantai aamu meni Röningin kanssa pinkkaa viritettäessä ja hyvähän siitä tuli- tästä on hyvä jatkaa. Tää oli muutenkin jotenkin kauheen lepponen veto mulle. Kaks pulsaa etupäässä niin ei tarvinnu ku kysyä että kummalla mennään. Ainoo miinus oli lavojen sijoittelu niin, että periaatteessa mitään ei voinu edes vilkaista PA:sta. Vilkaistiin kuitenki. Meidän oma Profile tuli lennosta kehiin ja kappas näppis ei toiminu uudella tiskillä. Jaska toi onneks oman lainaan joka sitte futas. Niin ja sähköjen kanssa oli ihan älytöntä sekoilua. 125A keskuksessa 25A dotsit jne. Etupäästä lähti kerran sähköt niinku ilmeisesti vähän joka paikasta. Ei siis meidän vika vaan sähköntoimittajan. Vesa kävi todella kuumana ja mä en osannu muuta ku ihmetellä että mitä vittua ja kuinka voi mennä noin päin helvettiä. No seki saatiin hoidettua ku on omat jätkät aika perillä tosta sähköhommasta. Onneks. VHB:lla ja POTF:lla loppu vähän kekkari kesken. Onks sun Kiffe pakko vetää ihan täysii??? :-D No wanajassa mä oon valmis ku pistettiin lisää löylyä sinne.

Ei täs. Tosiaan ens keskiviikkona Hämeenlinnaan oleilee viideks päiväks. Teretulemast.

tiistai 13. toukokuuta 2008

Tuplabuukkausta yhdessä talossa ja rapeeta monitorointia...

Viime viikonloppu meni muutaman keikan kyydissä. Kumpikin sattu olemaan vaan perjantaina mut onneksi samassa talossa. Kyseessä oli Studio 51 (LTJ Bukem&MC Conrad, KTJ Sawka ja sit joku nainen joka veti niin hyvin et täytyy tsekkaa kuka se oli) ja Dubrovnik (The Orders). Kamat kasattiin kuorma-autoon torstai-iltana ja käytiin siinä samalla hakemassa Höltän Terolta D-show Profile "testiin". Oikeesti firma on jo ostanu vastaavanlaisen Mixrack- systeemin mut mun sormet syyhys siihen malliin et piti saada toi pulsa jo nyt surffattavaks. Availinki sen jo torstaina samalla ku muut raahas kamoja. Konffaus on hyvä tekosyy.

Perjantai alko kello kymmenen palaverilla Jäähallilla. Osallistujina Eppu Helle, Crisse, Mä, Teemu, Daniel Vera ja Aholan vesa, Speed Rental jengiä siis, ja aiheena Incubuksen keikan juoniminen. Snadia mittailua ja kahvittelua. Meikä sohi aika kasan kriittisiä mittoja laserilla. Ihan vaan ku se on niin makee lelu.

Jäähallilta roudaamaan kamoja eka Dubroon ja sitte Studioon. Crissellä oli illalla keikka Blaken kanssa Tavastialla ja se oli menossa suokkiin joten nakitin sulavasti kaverin hakemaan saarelta mun TLA:n etusen jonka olin vuokrannu Conradille illan keikalle. Oli päässy unohtumaan. Kiitti. Roudailu itessään oli aika iisi kun samalla hissillä pääsee kumpaankin mestaan. Ongelma oli siinä, että meillä oli liian vähän käsiä kasaamaan kumpaakin mestaa yhtä aikaa. Yks apukäsi oli kyllä tulossa mutta sillä oli c-inssi pahasti kesken. Eli alkuun minä , Vesa ja Teemu päätettiin kasata Studio. Mä tein etupään ja Vesa ja Teemu trussikaaren. Jossain vaiheessa kävi ilmi että Sawka oli huonossa hapessa sairaalassa eikä tulisi tsekkiin tai kasaamaan settiään. Soitto oman bändin rumpalille ja mies tuli tekemään työtä käskettyä- ja samalla Dubrossakin alkoi tapahtua ku Vesa ja meidän koko kesän handyman/kuski Masu oli päässy vauhtiin. Rumputsekin ja Höltän visiitin jälkeen meikä meni alakertaan tekemään Ordersien tsekin ja siitä sit takas ylös tekemään Bukemin tsekki joka oli aika turhanpäivänen. Kaverit nimittäin miksas ite kaiken lavalta ja mun tehtäväks jäi lähinnä informaation kuljetus ja jarrun painaminen. Tää edellä mainittu naisartisti oli jotain ihan uskomatonta. Laakista valmis saundi (veteli 87:n) ja kysyttäessä että eikö rouva ottaisi mitään kulmiin niin vastaus oli ei. Häh? Messissä oli myös erittäin tarkkakorvainen kiipparisti. Meikä rajoitteli etupäässä max 6 deppaa mutta mies sano heti kulmien avauduttua että aika raju kompura sulla. Häh häh? No ei siinä mitään. Mulla on vaan aina ollu joku ongelma noitten Nordien klangin kanssa.... 8( Päin helvettiä asennettu D&B settikin oikeni about hyvin. Omat subat toimi silleen ku omat subat toimii. No problem.

Alakerrassa The Ordersien kanssa kaikki muuten hyvin lukuunottamatta snadia backlinen epäkeskoa. Kyllähän sen tasoitteli sitte. Kiipparistiraukalla oli alkuun vähän ongelmia varsinkin kun mä jouduin karsimaan yhden monsun veke tilanpuutteen vuoksi. Saatiin sekin säädettyä pienellä kulmien liikuttelulla siedettäväksi. Jälkeenpäin oli kuulemma paras lavasaundi ikinä... No älkäähän nyt.

Keikat lähti niin, että mä briiffasin yläkerrassa Teemun Profilen saloihin ja lähdin tekemään Ordersin keikan pois alta. Teemulle jäi siis loppujen lopuksi hyvin tsekattu Sawka ja Ordersin halusin tehdä ite. Keikka menikin helvetin hyvin ja bändi oli oikeesti loistava. Kantsii tsekata. Siitä sitten ylös toivoen parasta.

Ja hyvinhän siellä suju. Teemu oli pärjänny pienillä muutoksilla ja tanssilattia oli täynnä jengiä kun saavuin paikalle. Ja se Sawka- oikeesti tää jätkähän on eläin. Huonossa hapessa my ass... Ruuvasin vielä vähän geittejä ja jotain snadia balanssia mutta muuten annoin Teemun pitää shownsa. Sawkan jälkeen tuli lauteille tämä nainen. Mä olin Sawkan aikana jo hakenu yhteen ränniin Echofarmista erittäin härskin nauhakaikuemulaation. Tsekin perusteella oli nimittäin tulossa just sellasta kamaa. Keikan vedin ihan unessa. Se nainen sai mut nalkkiin. Mä en oikeesti joraa tiskin takana ikinä. Sileen kunnolla. Mut nyt lähti mopo käsistä. Asiaa ei auttanu yhtään se että homma saundas saatanan hyvälle, jengi oli mukana ja artistin manageri hymyili vieressä ku joku... no joku- ja taputteli selkään.

LTJ Bukemin keikan alun tsekkasin pikaisesti ja lähdin alakertaan kuluttamaan drinkkilippuja. Syynä tähän lähinnä se että musa ei kiinnostanu yhtään ja se, että herra Bukem veteli oikeesti aika saatanan lujaa. Lavalla oli sit vielä kovempi meteli salissa. Oikeesti, DJ jolla on kaks kertaa Lacousticin 15:set ja subba OIKEAN KORVAN ÄÄRESSÄ ja toisessa korvassa nappi. Ja niitä lacousticceja ajettiin LUJAA. Oisinhan mä muuten sinne saliin tiputtanu mut lava ois tullu yli ja järkkääjät ei ois tykänny. Eli pois äkkiä ja Teemu etupään vahdiksi.

Roudaus tehtiin samana yönä ja himaan pääs aika rapeessa kunnossa kello kuus ja risat. Käytiin vetää Vesan kanssa aivan törkeen huonot einekset Tapiolan ABC:lla. Muuten en ois lähteny mut pakko oli syödä.

Viikonloppu menikin sitte työhuoneella erään dokumentin kimpussa mitä juuri nyt tässä tänään (tiistai) viimeistelen. Härskeintä kamaa mitä kentältä oon ikinä eteeni saanut- siis huonossa mielessä. Koko jälkityö on ollut enemmän reatauroimista ku saundin tekemistä tai, herranjumala, äänisuunnittelua. Onneks sentään leikkaaja on TaiKin opettajakuntaa niin ei tarvii tapella synkkien yms. turhan kanssa. Lisäks Pro Tools on tänään kaatunu kaks kertaa. Kaks kertaa enemmän ku koskaan ennen. Mut kyl tää tästä. Työhuone kaveri on onneks ihan ammatiltaan jonku sortin PT-tuki Soundatalla niin se kyllä seivaa mut.. I hope.


Huomenna dokkari valmiiks, torstaina Lahteen kattomaan josko F1 powerboatin yhteydessä olevaa musasirkusta vois vähän ennakoida, perjantaina omaa olotilaa ja lauantaina taas kaks keikka. Jes ja Soronoo.

Porauslauttailua...

Joo se risteily sitten vedettiin miten taidettiin ja sillä selvä. Anteeksi ja kiitos ja w'ever....

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Surullisenkuuluisa-risteily

Tästä tulee oikeesti pitkä valitus. Tässä saatetaan oikeesti dumata jotain ihmisiä. Ne ihmiset saattaa olla oikeesti ihan hyviä tyyppejä eikä ne ansaitse dumausta. Mutta oikeesti- nyt tyhjeni takki kunnolla. Niin ja tää on ihan henkilökohtainen blogi- ei siis edusta mitään virallista mielipidettä.

Lauantai jatku sitten nauhotellessa ja soitellessa. treenikämppä on sen verta pommisuoja ettei siellä oo kuuluvuutta. Eli täys taiteellinen rauha. Jossain vaiheessa kuitenki kapusin ylös ja tsekkasin viestit. "Turkuun. Huomenna. Laivalle. pakkaus tänään". WTF!!?? Soittelua. Homma rupee vähän aukeemaan- tosi vähän. Jollekin risteilylle pitäis lähtee ja bändejä kuulemma piisaa. No vittu. Täyttä juoksua alakertaan ja rumpali hommiin koska mikit lähtee kohta alta. Rummut purkkiin ja purku. Loppuilta menikin sitte pakatessa autoon kamaa. Vittu ku olis vielä tietäny mihin joudutaan.

Sunnuntai alko aamuisella pyykkien roudauksella mutsille. Pesutuvassa ei ollu taaskaan mitään vuoroja ja kaikki kamat oli jokseenki paskasena. Hyvät aamiaiset ja pyykit rullaamaan. Mulla oli kolme tuntia aikaa ennen ku pitäis lähteä turkuun joten stadiin hoitamaan muunmuassa kaverin avainten palautus. Olivat jostain syystä mun taskussa vapun jäljiltä. Lähtö turkuun meni vaivattomasti. Mitä nyt Crissen dösä oli jotain myöhästelly. Hyvä fiilis ku tietää että lavapäässä on osaava heppu. Mukaan oli pakattu niin paljon ku mahtu: 2x LR stadium sub, 2x LR club bass ja 2x LR Club hi per puoli. Muuten kaikki tuntu olevan ihan ok mutta monsutiskin virkaa toimittava Onyx oli vähintäänkin nuiva. Ei saatu muutakaan tällä varotuksella. Eikä ois mahtunu autoonkaan isompaa.

Ajellessa jauhettiin niitä sun näitä ja arvailtiin tulevista kinkereistä vaikka mitä. Kukaan meistä ei oikeesti tienny mitään. Meikäläinen maalas pahimmat pirut seinälle ja Crisse toppuutteli vanhemman kollegan ominaisuudessa vieressä et eiköhän se siitä. Näin jälkeenpäin ajatellen niin mä voitin noin niinkun ennustus mielessä. Pau!

Päästiin satamaan tasan 1600 niinku oli jonkun kanssa sovittu. Snadia arpomista, liput, avainkortit jne. ja auto tyhjälle kaistalle ekaks venaamaan paattia. Missä vitussa se paatti on? Koko alue on ihan hiljanen. Pulssi kasvaa. Tässä vaiheessa nimittäin tiedettiin että soiton pitäis soida about 1930 ja jotain tsekkejäkin pitäis tehdä. Ei tuu hyvä, ei tuu. Mä en oo edes kuullu tätä meidän yhdistelmä pinkkaa ikinä. Beats&Styles saapuu ekana mestoille. Sitten Elastinen. Tuttuja hahmoja läjäpäin. Homma rupeaa aukeemaan kun jengi jutustelee keskenään. Elan ja Beats & Stylesin etupäähahmo Oskari infoaa parhaat roudausreitit kun on ollut ennenki Silja Europa merkkisellä porauslautalla. Danke Schön. Lisäks selviää, että me ei olla ainoita jotka on ihan kuutamolla tästä jutusta. Lisää tuttuja naamoja valuu mestoille jonottamaan. Yhtäkkiä paikalle tulee hermostuneen oloinen ja erittäin vähän järkkääjän näköinen pimu joka rupee puhumaan aikatauluista, tsekeistä ja vaikka mistä. Mä en saa mistään mitään selvää. Onks tää joku bändäri hapoissa vai ihan oikeesti joku joka järjestää jotain. Oskarilla tais palaa käämi. No, saadaan sovittua, että kamat menee ylös pikapikaa ekana, ne pistetään viel nopeemmin supattamaan ja kello 18 on joku yhteinen tekniikka/bändit/järkkärit palaveri samassa klubissa.

Paatti tulee satamaan about tunnin myöhässä eli 1700 (vai oliks meitä infottu väärin sen saapumisajasta???). Roudaus ylös klubille tapahtuu helposti pentterihissillä. Innokkaimpia bändejä joutu tosin hätistelemään tieltä pois. Se kun on ihan sama onks se backline mestoilla jos PA on vielä autossa. Ylhäällä on ihan helvetillinen kaaos. Osa bändeistä on jo ilmeisesti perumassa vetojaan ja mesta on ihan täynnä jengiä. Terttu on jossain vaiheessa ilmestyny mestoille ja briiffaan herran pikaisesti: Emmä tiedä. Homma lähtee rullaamaan niin, että Oskari ja Terttu rupeaa kasaamaan etupäätä ja jeesaamaan pinkkojen kasauksessa, Crisse ja Teemu duunaa sähköjä, järjestelmää ja lavaa ja mä... Mä otan megafonin puutteessa talon langattoman mikin käteen ja yritän rauhoittaa tilanteen. Pyydän järkkäävää osapuolta toimittamaan listan vedoista ja ajoista sekä bändeistä kustakin yhtä henkilöä toimittamaan mulle tiedot bändin tekniikasta. Sitte mulla onkin suht hajanainen jono jengiä vieressä epämääräiset laput kädessä. Tertun kanssa ollaan yksmielisiä että house-lista on päivän sana. Rakentelen moisen samalla ku PA saadaan soimaan. Terttu tekee nopeen virin mutta eihän siinä hädässä ehdi mitään todellista temppuilla. Soi tarpeeks. Kaiken tän ohessa etupäässä ja lavalla pyörii Ancaran etupäähemmo. Sori nyt vaan mut mistä vitusta kaveri saa pähänsä esittää tässä vaiheessa kysymyksia ála "Mihin mä laitan tän mun basarimikin joka muuten on e901?" (basariin vaikka?) tai "Pistäks mä nää kaikki groupit stereoks?" (tota- ihan sama). Oikeesti. Tässä olis nyt pari muutakin juttua. No tää sama heppu on oikeestaan ainoa joka saa tehdä ihan oikeen tsekin. Tai no blogissaan se piti hommaa hätäsenä ku ehti vetää vaan puol biisiä koko orkalla kanavien hinkkaamisen jälkeen. Onnistuit sit kuitenki vetään? Hienoo. Sori hirveesti.

Tässä vaiheessa jo ihan saatanan iso kiitos Tertulle ja Oskulle ja muille äänihemmoille sekä Siljan tekniikalle jeesistä. Ilman teitä ei homma ois toiminu. Mä kirjotan tästä kohta lisää. Nyt pitää tehdä töitä...
Tästä tulee aika pitkä sepustus. Yrittäkää kestää. Luvassa Pari keikkaa bändien kanssa. Leffamiksausta Megurulla. Unkilan Juhaa ja Speed Rental läppää sekä (surullisen)kuuluisa-risteily. Tai tosta edellisestä vois kirjottaa ihan oman osionsa. Täytynee kirjoitella ihan päivämäärittäin nää jutut.

22.-27.4
Onpa mukavaa olla taas koulun penkillä. Lyhytelokuvan ääniraidan työstöä lähinnä ja ehdinpä käydä tsekkailemassa Superchristin Mikon uudet kitara- ja laulusysteemit. Mikolla on lavaräkissä oikeestaan kaikki mitä se tarvii: Channel One laululle, Guitar Rig kitaralle, linjamikseri näiden yhdistämiseen ja IEM kilkkeet. Eli Mikko tekee ite korvansa ja mulle tulee etupäähän erillisiin rööreihin stereo-kitara ja laulu ns. "valmiina kamana". Helppoa eikö? Saas nähä miten muu bändi suhtautuu ku päästään keikoille.

Perjantain oli sit lähtö Sydäreitten ja Supereitten kanssa legendaariseen Torveen. Speed Rentalin Teemu oli menossa täyden lastin kanssa samaan suuntaan Onnela keikalle joten pummasin kyytiä itelleni ja aktiiviskobelle jota olis tarkotus käyttää Super-keikoilla fillinä tai lisämonitorina tarpeen mukaan. Kyyti olikin ok siihen asti kunnes Teemun asiakas tarvitsi mun varaaman paikan vastoin ennakkotietoa. Fuck. No, perselaukkaa Supereitten Mintun kyytiin. Nii joo. Perjantain aamu alko tosiaan Otaniemessä Unkilan Juhan kanssa palaveeratessa. Unkila on herra ja hidalgo muutamissa isoissa kemuissa jotka Speed Rental tekee ja herra halus selvittää pelisäännöt. Pelisäännöt on nyt selvät :)

Torvessa oli perushyvä meininki. Tein kummatkin bändit ja tupa oli aika täynnä. Illan ainoo ikävä juttu oli se kun heti sydäreitten keikan alussa joku eturivin vatipää päätti kaataa juomansa bassolaudan päälle. Basistihan juoksi sitten langattoman beisin kanssa pitkin kuppilaa kaverin perässä ja keskittyi vähemmän soittoon. Tyngäksi jai keikka. Aika myöhään pääs himaan.

Launtaina sitten Liberte. Superit taas lauteilla mutta sydäreitten tilalla Tundramatiks. Kamat kasaan ja pientä ihmettelyä talon uuden P.A:n kanssa. Pienen virittelyn jälkeen systeemi toimi ihan ok. Huomattavasti parempi ku ne vitun Boset. No okei, Superit lähti vähän lujaa mut kyl se siitä tasottu. Nii ja Tundrien Oskun laulu ei ihan sitte kuulu keikalla- Osku hei, jos sä huudat keuhkot pihalle rivouksia tsekissä ni en mä voi tietää että sä keikalla hingut ku joku keuhkovammanen ;). Tein siis taas kummatki bändit ja kivaa oli ku oli kotikentän etu. Jengiä hyvin.

Mikon GTR/VOC- setti toimi suht hyvin. Laulu oli oikeesti valmista kamaa kun säädettiin yläpää kuntoon. Kitarasaundeissa oli kompurat välillä ihan liian tiukalla mut nepä on helppo säätää tulevia keikkoja varten. Eli näillä mennään.

28.4-3.5

Viikko alko leffan viimeistelyllä. Eli maanantai studiossa ja siitä sitte tiistai-illaksi Meguruun. Soundit toimi heti alkuunsa suht hyvin. Kannattaa tehdä paketit kondikseen. Kaikki mix passit oli lähinnä vola-automaatioita ja pannauksia. Taajuuskorjaimiin ei koskettu kertaakaan mikä oli aikamoinen ylläri kun ottaa huomioon että perus mix-paketit oli tehty gensuilla ja Megurussa mennään kuitenki EAW:lla ja LCR on torvilla kankaan takana.... Jotain LFE säätöä oli.
Musat toimi ku häkä ihan stereona. Kiitoksia vaan siballe kuka sitten lieneekään miksauttanu. Mä en tiedä ku säveltäjän.

Sitten tuliki vappu ovelle. Ei siinä sen kummempaa. Aatto Vallilan valssin tahtiin ja päivä alppipuistossa. Perjantaina roudasin Speed Rentalilta mikkejä, ständejä ja muuta roinaa Hernesaaren treenikselle koska ohjelmassa oli viikonloppu ja demottelu nauhalle. Spirit Raiserin Jaakon M-audion projectmix sai toimia interfacena ku nyt sattu olemaan paikalla. Kiitti Jaakko. Työhuoneelta vielä lisää kahdeksan ränniä etareita ja AD/DA ja homma toimi. Launtaina samaa puuhaa. Aika skitsofreenistä vedellä muusikkona ja äänittäjänä samaan aikaan.

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Aloitetaan

Meikäläisen näkökulmasta tästä keväästä ja kesästä on tulossa hämmästyttävä spektaakkeli. Ensinnäkin viime vuonna tehdyt parit LR Audio keikat etupään vahtina ovat poikineet lisää vahtihommia- koko kesäksi. Spektaakkelimaista tässä on se, että kaikki haluais audioalan kovimmat ammattilaiset vastaamaan noista hommista eikä mitään 27-vuotiasta urpoa. Lisää nääs suorituspaineita. Minkäs teet- ne kovimmat sepät tulee vasta niiden bändien mukana 45 minsaa ennen vetoa. Smör smör. Kyllä tuolla pärjättiin viime kesänäkin. Niin muuten- LR Audio ei varsinaisesti tee enää mitään vuokratoimintaa vaan homma on siirtynyt Speed Rentalille joka taasen on samaa sukulaissarjaa Speed Promotionin kanssa. Kaiutinpinkat on samaa kamaa ku viime kesänäkin. Ne jotka ei tykännyt toivottavasti tykkää enemmän tänä kesänä ja ne jotka tykkäsi ni tervetuloa uudelleen. Meni aika tasan muistaakseni. Paljon uutta kamaa on hankittu ja hankitaan. Lisempää myöhemmin.

Isoin haaste tänä vuonna on LR:n line-arrayn viritys ihan uusiksi. Loppuu se diskobotne perkele... muunmuassa. Tai no, ehkä vielä isompi haaste on tehdä niin säntillistä duunia et kesän lopussa on vähän helpompi jutella vanhojen partojen kanssa ja saa vähän luottamusta kasattua. Eipä se nyt pelkästään musta ole kiinni. Päälle painaa myös uuden firman perustus. Enhän mä sitä perusta mutta kumman paljon joutuu ns. perusasioita säätämään kun kuitenki firman elinkaaren ekan kesän tekee. Mikäs siinä.

Noiden juttujen päälle on sitte näitä henkilökohtaisempia säätöjä. Superchristin Minttu on ollut jo hetken takas Suomessa joten Superit lähtee taas keikkailemaan ja allekirjoittanut kömpii taas etupäähän. Muuten homma on samaa vanhaa mutta kitara backline on muuttunu totaalisesti. Tai siis sitä ei enää ole. Mikko heitti kaikki sellaset kitarakamat joiden oli tarkoitus tuottaa ääntä backlinesta roskikseen ja löi tilalle läppärin. Mikäs siinä, nyt vaan joutuu raahaamaan fillejä mukana ihan joka paikkaan. Ja ehkä monitoreja kanssa. Mikko vetelee onneks napeilla nykyään.

Plutonium 74:n levy on kans valmiina ja vittu miten hyvä levy onkin. Meikäläisen krediitit tossa hommassa on äänitys ja ennakkoduunien/soittajien piiskaus. Kiitti Jasse! Helvetin hyvää miksuutusta vaikka jossain versiossa tietyt kompuraratkasut vähän ihmetyttikin. Neki tais olla masteroinnissa enemmän ku kunnossa. Multa meni masterointisessio aika ohi kun nukahdin Svanten sohvalle. Plutskujen rumpalin kanssa taisi olla jotain puhetta josko heidänkin äänimassaa lähtisi äänipöydällä tylyttämään, mutta saas nyt nähdä. Saattaa olla muutenki ihan tarpeeks kiire.

Ei tää tästä.