tiistai 9. kesäkuuta 2009

Pari kuvaa- nekun kertoo enemmän.


Tossa tuli siirrettyä kuvia koneelle liittyen edelliseen blogikirjoitukseen niin pistetään nyt tännekin. Eli ekana meikäläiselle harvinainen monitoriperspektiivi konserttiäänentoistoon. Lauteilla King Star viime sunnuntaina Kivenlahti rokissa. Helppo keikka sinänsä että tossa on vaan kolme stereo korvaa ja Temi oli edellisellä keikalla tehny mulle LS9:n valmiin setupin. Eli ihan muodon vuoks joutu jotain pientä ruuvaamaan. Muuten sitte oli ihan perus nesteytysmeininki. Ei lisättävää.



Tää toinen on sitte kuvauksista. Eli äänisetti ja nöösipoika. Tuolla mentiin oikeenkin mukavasti viikko. Ja lopuksi vielä Mr. Eikka joka puomitti samaisissa kuvauksissa oikeen tulisesti. Kiitosta vaan!


keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Kesän kynnyksellä kompastellen...

No voi voi kun on taas jäänyt tämä bloggaus homma. Tai ei siinä muuten mutta tässä välissä olisi ollut jotain ihan kirjotettavaakin aikaisemmasta poiketen. Takana on nimittäin studiosessiot OES:n kanssa, paljonkin itselleni uusia bändejä ja keikkapaikkoja ja kasa audioläppää. Nyt joutuu kuittaamaan kaiken olankohautuksella ja alottamaan siitä missä ollaan ajallisesti edes jotenkin kartalla.

Kesä on täällä taas! Eli viime vuoden tapaan meikäläisen kesä on lähinnä festarihommaa ja nopeasti laskien noita hartauksia on kymmenen+. Tarkkaa määrää on paha mennä sanomaan koska allekirjoittaneella on tänä kesänä ihan oikea loma! Pari viikkoa pitäisi ainakin vaan olla tuossa heinä-elokuun vaihteessa, ehkä enemmänkin. Hommathan alkaa jo nyt, eli ens viikonloppuna Basso Festivaalin merkeissä ja siitä sitten siirrytään seuraavana viikonloppuna Lahteen kattomaan ku F1-veneet ajaa ympyrää. Ens sunnuntaina olis vielä Kivenlahti rokissa monitorihommaa ihan harrastepohjalta.

Kalusto työnantajallani on päällisin puolin sama kun viime kesänäkin tosin melkein jokaiseen komeroon ollaan Vesan kanssa vaihdettu sisukset talven hämärinä iltoina. Ihan omaksi iloksemme ja todennäköisesti myös muiden iloksi. Eli smaartti on pöhissyt ja ukot tuhissut. On niitä käyty soittamassakin ja onhan ne nyt taas askeleen parempia. Lisäksi sitten esim. lahteen tulee raideriteknisistä syistä Nexoa, mikä on allekirjoittaneelle yhtä kuin vähemmän pakkausta ja säätöä- en valita ;).

Mitäs muuta... Viime viikon olin taas leffahommissa, eli äänittämässä lopputyötäni erääseen lyhäriin, ja voi helvetti että oli mukavaa. Ei paljon haitannu älyttömät aikataulut tai pitkät päivät tai epäselvyydet kaiken suhteen. Kai se vaan on niin, että mikä tahansa homma rupee puuduttamaan jos sitä koko ajan tekee ja kun rupee puuduttamaan ni pitää venytellä vaikka sitte alasti pakkasessa. Täytyy varmaan ruveta taas hankkimaan enemmän freelancer juttuja että saa elämäänsä vähän syvyyttä. Tai ehkä eka se elämä kuitenki. Niinjoo, Superchristin kanssa mennään tuossa lahden vedon jälkeen nauhottelemaan Bromanin Karon pajalle pohjia. Juhannukseen mennessä pitäis olla basso ja rummut narulla enkä yhtään epäile etteikö näin kävis- timmi bändi on timmi bändi.

Mroooo!