keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Linnanpuiston hipat ja sillettii...

Joo. Eli viime keskiviikkona oli sit saapuminen Hämeenlinnaan. Olo oli niin hirvee et uhosin painuvani suoraan hotelliin mutta, kuten aina, uteliaisuus voitti ja päädyin kuitenki ekana pelipaikoille. Jeesailin vähän autojen purussa ja moikkailin meidän tampereen iskuryhmän, Sakun ja Teemun, jotka oli jo mestoilla. Hienoja herroja kumpainenkin. Seurasi jutustelua ja muutama kalja kiinnityspisteitä ihmeteltäessä. Riihimäkeen verrattuna järjestäjäporukka oli suorastaan kunnostautunut ja kaikki tuntu olevan reilassa. Vallan hienoa! Ei muuta kun rommitotin kautta hotellille nukkumaan.

Seuraava aamu (to) oli about yhtä karu kuin mitä tuossa viime kirjoituksessa valittelin. Fakta on se, että jos tautia rupee juomalla tappamaan niin pitää olla aika paljon vahvemmat tropit ku kaks keskiolutta ja rommitoti. Ei auta. Rakennus sujui ilman sen kummempia ongelmia, mutta jengi oli kauttaaltaan jotenkin hyydyksissä ja muillakin tuntu flunssan oireita. Eli pitkäks venähti tääkin päivä. Dolby Laken prossu tuntu toimivan ihan ok, mutta sterkat käyttäyty vähän eri tavalla kun päätepinkat oli uusittu yläpään ja kekkarin osalta. Virittelyn jälkeen sai suht tasasen toiston alueelle. Tässä vaiheessa muuten selvis myös se, että depparaja miksausteltalla olis 94dB. No meikäläinen sit kyselemään että mikä leq ja millä mittarilla ja missä on muut mittauspisteet... Ei oikeen irtoa informaatiota. Tai siis selviää, että kaikkina aikasempina vuosina on koko ajan tullut enemmän ja enemmän valituksia ja nyt pitäis oikeesti saada meteli aisoihin. Mittarikin tulee järjestäjän puolesta. Järjestäjän mittaria vertaillessa omaan kävi sitten ilmi, että "virallinen" mittari näyttää noin 5 desibeliä yläkanttiin. Eli jos silla mennään niin linnut huutaa yli... ja sillähän me mennään.
Homma valmiiks ja taas hotellille mut tällä kertaa ihan omaan yksinäisyyteen ku Teemu lähti stadiin loppuviikonlopuks. GREAT!!!! Pitsa viel alakerrasta ja sillä selvä.

Perjantai eli eka vetopäivä ja jo tavaksi tullut paska olo aamulla. Matkalla pelipaikalle apteekista tarttuu Finrexinit mukaan. TV-porukkakin valuu paikalle ja niille tarjoillaan rännit kuten aikasemmin on sovittu. Homman tuntuis sujuvan pehmeesti. Ekana bändinä on Wrecking Queens ja meikäläinen vetää jo paniikkeja kun basari hummaa ihan miten sattuu. Sitte selviää että ilman minkäänsoritin vahvistuksiakaan ongelma on todellinen. Rumpujen virityssessiot. Tsekki saadaan tehtyä ja vedon aikana depparaja tuntuu todella tuskaselta määrätyllä mittarilla. Mylly saapuu seuraavaks mestoille ja Ari Koivunen rupee rakentumaan lavalle. Depparaja huolestuttaa todella. Ekan biisin aikana annan eläimenvaiston päästä valloille ja juoksen tuotantotoimistoon virallinen mittari kädessä meuhkaten että ei voi oikeesti vetää. Asiasta vastaava kaveri kainaloon ja etupäähän neuvottelemaan. Neuvottelen niin, että ensinnäkin mennään meidän mittarilla ja toisekseen meikäläinen toimii absoluuttisella persetuntumalla lopullisena jarruna. Eli annan hahmojen vetää jos siltä tuntuu. Perjantai meniki sit silleen tuttujen hahmojen merkeissä.

Lauantai aamuna oli tarkoitus tulla tekemään pieniä säätöjä stereoihin joten saavuin mestoille josku puolen päivän aikoihin. Järkytys oli aika helvetillinen kun kytkin koneen kiinni dolbyyn ja tajusin että koko komeus oli yön aikana nollautunut. Eli pikkuviilaukset sikseen ja täysviritystä tiukalla ajotuksella. Tästäkin selvis jotenki mutta Arjon ja Anna Abreun porukoiden ajaessa meikäläinen juoksi vielä mittamikin kanssa niityllä. Semmosta. Elkää kysykö tästä tapauksesta mitään enempää. Lauantaikin meni silleen semi-stressittömästi ja olokin rupes olemaan aika hyvä ku Finrexin paketti oli suurinpiirtein tyhjä. Turisas pääesiintyjänä toimi oikeenkin mukavasti ja heti vedon päätyttyä meikäläinen painu tampere-osaston kanssa backstan vippiin juomaan pikkujuomia. Suunnitelmat oli isollekin juhlalle mutta ilmeisesti sairastelu oli verottanu kuntoa sen verran että nukkumaan piti päästä melkeen heti alueen sulkeuduttua.

Sunnuntaina purku ja that's it. Vähän oli pohtimista seuraavan viikon kamojen sijoittelussa että kaikki purut yms. menis fiksusti. Stadissa mä taisin olla joskus puol seiskan aikaan ja eka ihminen johon törmään onki sitte Jaska sporapysäkillä. Ei näistä hommista pääse ikinä irti ;-)

Maanantai oli sit puoliks saikkua ja vapaata. Toimi tohon väliin hyvin. Tiistaina jotain normaalielämän säätöä ja puhelimessa Vauhtiajojen kamojen soittelua. Neljältä käytiin vielä Epun ja Vesan kanssa juonimassa Flown äänentoistoa klubin osalta. Viivelinjat ois sen homman avainsana ja sit semmosta pientä 2-tie line-arrayta. Pitäis toimia hienosti. Flow-tapaamisen jälkeen meikäläinen pääty kutoselle vielä ihmettelemään ku Terttu työskenteli. Koskapa meikäläinen on tällanen ADHD ni emmä sit osannu olla muuten ku yrittämällä jeesiä. Ainoo oikee hyöty tais olla se, että huomasin koko PA:n ajastuksien olevan ihan skutsissa. Ei muuta ku uusiks ja kyllähän sen taas huomas, että kaiutin toimii paremmin ku sen elementit puhaltaa samaan hiileen.... B57 toimii muuten hyvin sahassa.

Nyt sitte istun autossa Lönngrenin Markon kyydissä matkalla Seinäjoelle ja uutta kisaa pukkaa. Sunnuntaina taas purku ja sitte maanantaiks jonkin sortin talonmiehen tontille Apolloon ku Thin Lizzy tulee vierailemaan. Sama pumppu kun esiintyy lauantaina Seinäjoella ja käyttää tota Speedin Digidesignia joka myös apolloon kulkeutuu. Meikä siinä sitte mukana teknikoks kytemään ja mahdollisia ongelmia selvittämään.

Soronoo ja hyviä kelejä!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Kuumeessa ei oo kivaa....

Joo. Kohta olis lähtö Hämeenlinnan kisoihin ja kas kummaa, aamulla ku heräs ni olo oli hirvee. Kaikki röörit ihan tukossa, silmiä ja päätä särkee ja kuumettakin taitaa olla. En edes viittiny mitata ku fakta on se, että hommiin pitää lähte oli mikä oli. Et semmosta.

Eilen viriteltiin sidefill/drumfill pinkkoja ja jummi... Nehän rupes oikeestaan toimii. Mut ei sekään tätä oloa nyt paranna. Täytynee heti hotellille päästyä tilata jotain lämmintä ja rommipohjaista....

Prkele.

lauantai 12. heinäkuuta 2008

No johan täs on menny aikaa...

Joo. Viime aikoina on ollu liian kiire ja sit on vähän vituttanutki kun hommat ei aina suju niinku pitää. Eli ei oo juurikaan hotsittanu kirjoitella

Kaikennäkösta keikkaa on pukannu jäähalleista (Incubus), festareiden kautta (RMJ, lahti F1, Riihimäki rock) firmabileisiin ja mitä niitä nyt on. Firman PA-pinkkaa on viritelty ja nyt se rupee olemaan kohillaan- kiitos Rööninkille avuista!!!! Ens viikonlopun Wanajassa olis sit vielä uus prossukin eli Dolbya pukkaa. Saas nähdä, allekirjoittanut on vasta ehtiny avata ton ameriikan ihmeen työpöydälle mut odotukset on kovat. Työkumppanit on ruvennu vakiintumaan monitori- ja lavapäähän ja tällä hetkellä kova kolmikko olis Cride, Waldénin Henkka ja Salosen Esa. Tuntuu hyvältä että tohonkin hommaan on ruvennu löytymään jatkuvuutta. Tosin Wanajaan tulee sit ihan muita naamoja ku kaikki vakkarit on muualla.

Sen verta pitkä aika on siitä ku viimeks kirjoittelin etten rupee mitää mittavia kirjottelemaan. Jotain tärppejä vois ottaa noista kisoista.

Incubus
Meikäläisen eka jäähalliveto etupään ukkona. Eipä siinä mitään. Lämppärinä oli Lapko ja sehän meni ihan silleen ku noi aina menee. OK. Incubuksen etupää jätkä oli merkannu raideriin Digidesignia joten sitä tuotiin. Huikka oli vähän ihmeissään mut homma hoidettiin himaan yhteispelillä. Hyvältä saundas. Pääesiintyjä lähti aika rapeilla saundeilla mut kyllä se siitä sit tasottu.

Lahti F1
Tästä jäi ehkä eniten mieleen DIO. Oltiin hommattu raiderin mukainen PM5D etupäähän. No-ku bändin kaveri saapu mestoille ni se ilmoitti ettei oikeen pysty vetää kummallakaan meidän etupään tiskillä (Digidesign ja toi PM). Oli sitte eri jätkä ku se joka oli kirjoitellu raideria. Aikamoista ihmettelyä ja mä totean että homma menee niin että mä vedän sillä tiskillä jonka haldaan paremmin eli digillä. Tsekki meni hienosti meikäläisen tsekatessa ja DIO:n miksaajan ohjatessa. Ei koskenu kaveri kertaakaan tiskiin. Paskaaks siinä. Oli aika erikoishemmo muutenkin toi jätkä. Oikeen naurattaa vieläki. Masu otti siltä puolivahingossa turpaaan ku miksaajahemmo intoutu kertomaan kuinka se oli pätkinyt jotain kaveria Vegasissa ja demonstroi hommaa Masu-paran nassuun. No hyvässä hengessä mentiin mut erikoista oli.

RMJ
Mitäs tästä. Pitkää päivää. Varsinki ku mä otin riskin ja istutin etupäähän ainoostaan Digidesignin. Joka vaihdossa joutu rauhottaa tilanteen ja jeesaa jengiä. Tasan Häkkisellä oli oma tiski mukana. Eli aivan saatanan rankka sessio mulle. Oma vika. Tästälähtien mukana kulkee analogipulsa ton digin lisäks. Mä kun tykkään vetää sillä. Hämmentävästi osa porukasta tykkäs pinkasta paljonki, esim. Härmä, ja osa ei sit ollenkaa. No... Ei siin... Cateringin kans tais olla todellisia ongelmia. Ite en tiedä siitä mitään ku en juuri ehtiny bäkkäreillä pyöriä. Leskinen oli stagemanu ja täytyy sanoa, et toivottavasti tulee vastaan jatkossakin. Kiva oli tehdä töitä herran kanssa. Ainii. Meidän lavalla kävi todella käsittämätön norjalaispoppoo. Ei omaa henksua mukana, aivan käsittämätön tsekki-rutiini (tai siis sen puute) ja sit se ainoo oma backlinen osa eli hd aivan hajalla. Saatanallista pörinää, tasojen rankkaa heittelyä jne. Tuskallinen veto....

Riihimäki rock
Tän festivaalin eka toteutus ja eka veto Rock'n'roll circuksen neljästä festarista. Festarin puolesta henksua ei ehkä ollu ihan tarpeeksi ja meidän vaatimukset kävi vähän järjestäjän hermoille. Hommat saatiin kuitenkin sovittua ja hyvään henkeen. Mä ymmärrän kyllä että budjetit on budjetteja ja kaikki joutuu välillä tekemään uhrauksia. Perjantai aamu meni Röningin kanssa pinkkaa viritettäessä ja hyvähän siitä tuli- tästä on hyvä jatkaa. Tää oli muutenkin jotenkin kauheen lepponen veto mulle. Kaks pulsaa etupäässä niin ei tarvinnu ku kysyä että kummalla mennään. Ainoo miinus oli lavojen sijoittelu niin, että periaatteessa mitään ei voinu edes vilkaista PA:sta. Vilkaistiin kuitenki. Meidän oma Profile tuli lennosta kehiin ja kappas näppis ei toiminu uudella tiskillä. Jaska toi onneks oman lainaan joka sitte futas. Niin ja sähköjen kanssa oli ihan älytöntä sekoilua. 125A keskuksessa 25A dotsit jne. Etupäästä lähti kerran sähköt niinku ilmeisesti vähän joka paikasta. Ei siis meidän vika vaan sähköntoimittajan. Vesa kävi todella kuumana ja mä en osannu muuta ku ihmetellä että mitä vittua ja kuinka voi mennä noin päin helvettiä. No seki saatiin hoidettua ku on omat jätkät aika perillä tosta sähköhommasta. Onneks. VHB:lla ja POTF:lla loppu vähän kekkari kesken. Onks sun Kiffe pakko vetää ihan täysii??? :-D No wanajassa mä oon valmis ku pistettiin lisää löylyä sinne.

Ei täs. Tosiaan ens keskiviikkona Hämeenlinnaan oleilee viideks päiväks. Teretulemast.