maanantai 17. marraskuuta 2008

Todd(ella lujaa) R.

Sunnuntaina kävin hakemassa omat kamat Dantesta ja juomassa kahvit herrojen (ja neidin) VB kanssa. Siitä sitte varastolle toteamaan Vesan kanssa että seuraavan päivän Todd Rundgren kamat heitetään vasta aamulla seitsemältä autoon. Olin nimittäin päättäny mennä talon setillä äänesssä lähes kokonaan. Oikeestaan kyllä budjettikysymys. Meiltä tulee vaan valoa ja monitoripöytä ja vähän mikkiä, ständiä ja semmosta pientä. Maanantain aikatulu piti olla niin, että me kasataan valot kattoon ennenkuin RSO aloittaa treenit kello 12. Paskanmarjat. Kuorkin kääntyessä Kultsan pihaan 0915 oli Ylen kuorkki jo mestoilla lifti auki työntämässä sinffis kamaa ulos. Selvitellään ja näinhän se on. RSO varaa tilaa aamusta aina kello kolmeen asti. Saadaan lupa roudailla isommat kamat lavalle ennen yhtätoista mut ei muuta. No- pariks tunniks nukkumaan. Mua ei paljon stressannut kun talon äänellä oltiin menossa. Puol kolmelta päästiin jatkamaan ja saatiin kuin saatiinkin hommat suhisemaan ja vilkkumaan ihan ajoissa. Toddilla oli oma miksaaja ja meikäläinen teki sitte lämppärin. Britti-kundi jonka mies ja kitara- meininki oli ihan helvetin hyvää. Oli kiva tehdä. Eugene jotain. Ei nyt löydy nimi tähän. Kauko oli taas kellottamassa ja meikäläisen Leq(A) oli kutakuinkin 84 tai 85. Ei sitä mittaria tarvinnu paljon katella. Todd lähtikin sitte 102 ja tällä kertaa etupään hahmo sai kuulla kunniansa ihan yleisön edustajalta. Ei ollu kivaa mulla eikä varmaan ainakaan 40 prosentilla yleisöstä. Kyllähän se siitä sitte laski mut vain nostaakseen taas lopussa. Aikamoinen i&¤%#tti. Kaverilla oli oikeesti kaikki mahdollisuudet vetää maltilla- ei kiirettä, hyvä tsekki, tietoa salista...kaikki. Mut ei.

Tiistaina Toddin kamojen purku ja keskiviikkona kamojen toimitus Fintelligensin levyjulkkareihin Oopperaan. Eipä siitä enempää. Ei toi ihan ehkä keikkamesta ole. Torstaina samaa rataa kamoja toimitellessa paitsi että illalla joutu lähtee Temin kanssa vähän haistelemaan yöilmaa. Oltiin vähemmän rauhassa mut kuitenkin niin, että meikäläinen pääs just ja just perjantaina Criden tykö tekemään lauantain Blake-keikkaa varten Profileen ohjelmaa. Perjantai-iltana oli vielä One Eye Shutin keikka kallion lepakkomiehessä. Mä en hirveästi tykkää olla tollaisissa paikoissa äänekkäiden bändien kanssa mut per... Nimittäin nyt oli jotenkin tosi hyvä vetää ja tehdä. Oiskohan OES ruvennut salaa vetämään hiljempaa vai onks joku vaihtanu sisuskalut Lepakkomiehen settiin tai huoneeseen vai mitä mitä. Mut hyvä oli ja hyvä tuli ja bändikin soitti hyvin joten ei voi valittaa.


Lauantaina suunnattiin sitten hieman tukevamman setin kanssa Danteen. Omat kulmat, oma pöytä, omat mikit ja omat ständit. Ja ehdottomasti oma prossu. Matkan varrelta vielä bändin kamat Nosturilta ku oli iso auto alla. Tällä kertaa ei odotettukaan talon tekniikkaa vaan ruvettiin kyntämään kaikkea valmiiks heti. Cride sai Blaken kanssa hyvän tsekin ja oli aika tyytyväinen 414:n kitarassa. Mä oon jo vakuuttunut että parempaa mikkiä ei kitaraan oo. Kulmien kanssa oli äärimmilleen vietynä pientä vireongelmaa mut ihan oikeesti jos lavan katto on tollanen ku Dantessa ni ei voi mitään. Ei vaan toimi. Tukkanuotta nimisen orkesterin tein ite vaikka mieli teki lyödä talon Alleni siihen profilen viereen ja jättää vastuu talon hemmolle oma prossu bypassilla. Mä kun en ole kuullut vielä kertaakaan tuolla keikkaa ihan normimeiningeillä. Tommi ainaki tykkäs paljon ja täytyy sanoa että kun oli aikaa Blaken aikana kierrellä tönöä niin talon pinkka toimi _yllättävän_ hyvin vaikka onkin stäkätty ja vähän omituisesti muutenkin. Se pitää vaan säätää. Nyt on sitten varastoa alkuviikko. Loppuviikosta VB Gloriassa ja Kerman kanssa firmabilettä jossain.

3 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

Blake soundas hyvälle eikä tullut edes mitenkään aivan älyttömän lujaa vaikka olikin tulpat jääneet kotiin. Kiitos!

Barska kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Barska kirjoitti...

Kiitokset kiitoksista. Mukavaa että pieni lisäsäätö tuntuu yleisössäkin. Mutta Cridehän tuon miksasi, mä vaan tarjosin olosuhteet.