keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Surullisenkuuluisa-risteily

Tästä tulee oikeesti pitkä valitus. Tässä saatetaan oikeesti dumata jotain ihmisiä. Ne ihmiset saattaa olla oikeesti ihan hyviä tyyppejä eikä ne ansaitse dumausta. Mutta oikeesti- nyt tyhjeni takki kunnolla. Niin ja tää on ihan henkilökohtainen blogi- ei siis edusta mitään virallista mielipidettä.

Lauantai jatku sitten nauhotellessa ja soitellessa. treenikämppä on sen verta pommisuoja ettei siellä oo kuuluvuutta. Eli täys taiteellinen rauha. Jossain vaiheessa kuitenki kapusin ylös ja tsekkasin viestit. "Turkuun. Huomenna. Laivalle. pakkaus tänään". WTF!!?? Soittelua. Homma rupee vähän aukeemaan- tosi vähän. Jollekin risteilylle pitäis lähtee ja bändejä kuulemma piisaa. No vittu. Täyttä juoksua alakertaan ja rumpali hommiin koska mikit lähtee kohta alta. Rummut purkkiin ja purku. Loppuilta menikin sitte pakatessa autoon kamaa. Vittu ku olis vielä tietäny mihin joudutaan.

Sunnuntai alko aamuisella pyykkien roudauksella mutsille. Pesutuvassa ei ollu taaskaan mitään vuoroja ja kaikki kamat oli jokseenki paskasena. Hyvät aamiaiset ja pyykit rullaamaan. Mulla oli kolme tuntia aikaa ennen ku pitäis lähteä turkuun joten stadiin hoitamaan muunmuassa kaverin avainten palautus. Olivat jostain syystä mun taskussa vapun jäljiltä. Lähtö turkuun meni vaivattomasti. Mitä nyt Crissen dösä oli jotain myöhästelly. Hyvä fiilis ku tietää että lavapäässä on osaava heppu. Mukaan oli pakattu niin paljon ku mahtu: 2x LR stadium sub, 2x LR club bass ja 2x LR Club hi per puoli. Muuten kaikki tuntu olevan ihan ok mutta monsutiskin virkaa toimittava Onyx oli vähintäänkin nuiva. Ei saatu muutakaan tällä varotuksella. Eikä ois mahtunu autoonkaan isompaa.

Ajellessa jauhettiin niitä sun näitä ja arvailtiin tulevista kinkereistä vaikka mitä. Kukaan meistä ei oikeesti tienny mitään. Meikäläinen maalas pahimmat pirut seinälle ja Crisse toppuutteli vanhemman kollegan ominaisuudessa vieressä et eiköhän se siitä. Näin jälkeenpäin ajatellen niin mä voitin noin niinkun ennustus mielessä. Pau!

Päästiin satamaan tasan 1600 niinku oli jonkun kanssa sovittu. Snadia arpomista, liput, avainkortit jne. ja auto tyhjälle kaistalle ekaks venaamaan paattia. Missä vitussa se paatti on? Koko alue on ihan hiljanen. Pulssi kasvaa. Tässä vaiheessa nimittäin tiedettiin että soiton pitäis soida about 1930 ja jotain tsekkejäkin pitäis tehdä. Ei tuu hyvä, ei tuu. Mä en oo edes kuullu tätä meidän yhdistelmä pinkkaa ikinä. Beats&Styles saapuu ekana mestoille. Sitten Elastinen. Tuttuja hahmoja läjäpäin. Homma rupeaa aukeemaan kun jengi jutustelee keskenään. Elan ja Beats & Stylesin etupäähahmo Oskari infoaa parhaat roudausreitit kun on ollut ennenki Silja Europa merkkisellä porauslautalla. Danke Schön. Lisäks selviää, että me ei olla ainoita jotka on ihan kuutamolla tästä jutusta. Lisää tuttuja naamoja valuu mestoille jonottamaan. Yhtäkkiä paikalle tulee hermostuneen oloinen ja erittäin vähän järkkääjän näköinen pimu joka rupee puhumaan aikatauluista, tsekeistä ja vaikka mistä. Mä en saa mistään mitään selvää. Onks tää joku bändäri hapoissa vai ihan oikeesti joku joka järjestää jotain. Oskarilla tais palaa käämi. No, saadaan sovittua, että kamat menee ylös pikapikaa ekana, ne pistetään viel nopeemmin supattamaan ja kello 18 on joku yhteinen tekniikka/bändit/järkkärit palaveri samassa klubissa.

Paatti tulee satamaan about tunnin myöhässä eli 1700 (vai oliks meitä infottu väärin sen saapumisajasta???). Roudaus ylös klubille tapahtuu helposti pentterihissillä. Innokkaimpia bändejä joutu tosin hätistelemään tieltä pois. Se kun on ihan sama onks se backline mestoilla jos PA on vielä autossa. Ylhäällä on ihan helvetillinen kaaos. Osa bändeistä on jo ilmeisesti perumassa vetojaan ja mesta on ihan täynnä jengiä. Terttu on jossain vaiheessa ilmestyny mestoille ja briiffaan herran pikaisesti: Emmä tiedä. Homma lähtee rullaamaan niin, että Oskari ja Terttu rupeaa kasaamaan etupäätä ja jeesaamaan pinkkojen kasauksessa, Crisse ja Teemu duunaa sähköjä, järjestelmää ja lavaa ja mä... Mä otan megafonin puutteessa talon langattoman mikin käteen ja yritän rauhoittaa tilanteen. Pyydän järkkäävää osapuolta toimittamaan listan vedoista ja ajoista sekä bändeistä kustakin yhtä henkilöä toimittamaan mulle tiedot bändin tekniikasta. Sitte mulla onkin suht hajanainen jono jengiä vieressä epämääräiset laput kädessä. Tertun kanssa ollaan yksmielisiä että house-lista on päivän sana. Rakentelen moisen samalla ku PA saadaan soimaan. Terttu tekee nopeen virin mutta eihän siinä hädässä ehdi mitään todellista temppuilla. Soi tarpeeks. Kaiken tän ohessa etupäässä ja lavalla pyörii Ancaran etupäähemmo. Sori nyt vaan mut mistä vitusta kaveri saa pähänsä esittää tässä vaiheessa kysymyksia ála "Mihin mä laitan tän mun basarimikin joka muuten on e901?" (basariin vaikka?) tai "Pistäks mä nää kaikki groupit stereoks?" (tota- ihan sama). Oikeesti. Tässä olis nyt pari muutakin juttua. No tää sama heppu on oikeestaan ainoa joka saa tehdä ihan oikeen tsekin. Tai no blogissaan se piti hommaa hätäsenä ku ehti vetää vaan puol biisiä koko orkalla kanavien hinkkaamisen jälkeen. Onnistuit sit kuitenki vetään? Hienoo. Sori hirveesti.

Tässä vaiheessa jo ihan saatanan iso kiitos Tertulle ja Oskulle ja muille äänihemmoille sekä Siljan tekniikalle jeesistä. Ilman teitä ei homma ois toiminu. Mä kirjotan tästä kohta lisää. Nyt pitää tehdä töitä...

1 kommentti:

ahjteam kirjoitti...

Iso kiitos sinulle vielä kerran Kuuluisa-risteilystä ja omalta osaltani anteeksi. Jos vielä tavataan niin yritän olla sähläämättä yhtä paljon.

- Anssi, Ancara FOH